"'Kyllä pääset, mutta minä ennustan, että sinä pian hiivit takaisin'.

"Silloin avasi hän oven, mutta tuskin oli tuo pienokainen näyttäytynyt, kuin kaikki ylenkatseellisesti nauraen käänsivät hänelle selkänsä. Muuan vanha rouva kysyi häneltä, kuka oli hänet käskenyt; täällä ei ollut mitkään lasten kemut. Eräs vanha herra otti hänet kainaloonsa ja viskasi hänet sivulle, ja vihdoin tahtoi eräs papukaija, joka taisi puhua, silputa hänellä silmät, ja eräs koira, joka saattoi istua puupala kuonolla ja laskea viiteentoista, tahtoi purra häntä. Juuri parhaasen aikaan tuli hän takaisin konttoorinsa rappusten alle ja sanoi: Jumalan kiitos! Niin paljon näen minä, että paras on vaan katsoa avainreijästä. — Ja niin katosi poika.

"Nyt kuuli hän. kuinka Amandan mies oli onnellinen, kuinka hän kävi rappuja myöten hänen yllänsä, kuinka hän raappi ja kumarteli jokaisella astuimella ja talutti rukinpäätä kanssansa ylös. Molempia viimasi, ja nyt avasi poika avaimenreijän; kurkista!

"Ja nyt näki tyttö tuon uljaan miehen monine riippuvine mitaleinensa, ja hän oli kalpea ja laiha, elähtänyt ja kaljupää, ja vieressänsä rukinpää, ylpeänä, puettuna silkkiin ja kultaan, mutta suru kasvoilla, molemmat seisoivat he komeassa huoneessa ja lähellä erästä kullattua valta-istuinta, jolla eräs toinen kelmeä ja alakuloinen ihminen istui.

"'Mitä he puuhaavat, nuot onnettomat ihmiset?' — kysyi lapsi.

"'He puuhaavat' — sanoi poika, 'olla onnellisia'.

"'Onnellisiako? Mutta näyttäväthän he vallan onnettomilta'.

"'Niin, siltä se näyttää; mutta tämä on sellainen onnellisuus, jota ihmiset tahtovat. Vaan Jumala lahjoittaa heille jokainen silmänräpäys: kaikkea armoa, kaikkea rakkautta, kaikkea autuutta joka kuni vesi löytyy kaikkialla ja tuhansissa pienissä juotissa juoksee luomisen kautta, kasteesta, joka tulee ylhäältä, eivät he tahdo maistaa, eivätkä tunnustaa. Ei, näet, värjätyllä sammalella ympäröitty peili on heille rakkaampi, kuin lähde, jonka reunalla pieniä lemmikkiä on laskeutunut ruohoon'.

"'Mutta eivät suinkaan he ole oikein viisaita?' arveli tyttö.

"'No, kyllä se niin mahtaa olla, koska he ymmärtävät itse luoda onnen, kauniimman kuin Jumala heille tarjoaa'. — Taasen katosi poika; ja nyt kuuli hän kuinka tuo korkea pariskunta kukertui portailta; heidän entiset ystävänsä auttoivat toisiansa heitä alas heittäessä, ja nyt he olivat onnettomia ja köyhiä.