"Se on selvä, että kirjeet ovat todellisia, ne eivät suinkaan ole vääristettyjä; mutta joku kukatiesi heittäisi varjon niiden levittäjän yli. Minä koitan saada oikeudessa selkoa asiassa.
"Kreivi Frans oli hetken ollut vaiti mietiskellen; viimein rupesi hän nauramaan. Se on sentään pirullinen historia eräälle tytölle, joka tuolla talonpoikaismaalla ei tiedä mistään … se on pilaa. Näyttääkseni teille … niin yhtähyvä, tyttö ei tiedä sanaakaan koko historiasta. Se on kylliksi, repikäämme rikki nuot kirjeet.
"Silloin minun ei ollut mahdollista enää hillitä itseäni; minä sieppasin pistoolin ystäväni kädestä, ja Jumala tiesi mitä sanoin; mutta muutaman hetken kuluttua oli Frans polvillansa pyytämässä armoa rikoksestansa.
"Nyt mennään, edemmäksi hän ei voi mennä, — sanoi ystävämme, ja me menimme.
"Kirjeet hävitettiin; minä olen usein tavannut perheen sittemmin, sillä ei ole edes aavistusta koko tapauksesta, yhtä vähän kuin siitäkään, kuka se on, joka on rahaa lähettänyt pojalle, jonka sen kantta oli tilaisuus päästä upsieriksi".
— Vai niin, tuoko historia on?
— Niin.
— Ja nyt olette ystäviä, Frans ja sinä?
— Niin, niin tavastaan, vaikk'en minä toivo hänen unhottavan tapausta.
Vanha kreivi istui kauan ääneti: vihdoin katkaisi hän äänettömyyden ja sanoi: — Se on myöhäistä, se on myöhäistä. Ansaitsemattoman rikkauden kirous on se, että tulee olla väkevä ja hidas luonne sitä vastustaa. Fransilla on tuo edellinen, mutta surkuteltavasti ei tuota toista. Hänellä on elävä mieliala, — jatkoi isä, — älykäs ja selväjärkinen pää. poikana lupasi hän paljon. Hänellä ei ole pahoja taipumuksia; mutta kaikki tuo hyvä, joka hänellä oli, työnhaku, oppivaisuus, kaikki on kadonnut halvatun aatteen tähden: minä en koskaan voi tulla köyhäksi, minun ei tarvitse tehdä työtä.