Helatulten ja iloraikujen hämäryyksihin sota haipuu,
avoikkunan läpi sointuja suvivirsikö tuo?
Yksi ainoa mulla, turha, on elon kaipuu:
alla syreenin kuolla äitini luo.
VAINAJAN VIRSI.
Mua itkettekö? Aika on nyt laata.
Sain voitonunen riemullisen, syvän.
Niin turvallista tuttunne on maata
kuin parmahilla paimentajan hyvän.
Minä maasta olen tullut ja nyt maaksi tulla pitää,
mutta kuolematon haihdu ei, se haudan yli itää.
Ken kyllin näki kukkia ja kuloa,
ikivalkeuden vartovi hän tuloa
kuin sulho oman hunnutetun suloa.
Käy haudan läpi kaikkeuden häät.
Siis soios, somer; hymnit, hymiskäät!
KAIKKISUUDEN KAUKOMAILLE
Päivän
häivän
painuessa vuorten taa,
lunten,
unten
laajeneepi kaukomaa.
Yötä
myötä
yksin lähden hiihtämään
tuolle
puolle
tuskan, riemun vaihesään.
Sinne,
minne
sähköt kiihkojen ei näy,
tähden
nähden
tieni seestekirkas käy.
Kunne
tunne
kuoleman ei tulla voi:
Siellä,
siellä
soinnut kaikkisuuden soi.
HUOMAUTUS.
Edelläesitettyjen sekä vanhojen että uusien rytmien käyttely perustuu seuraaviin julkaisuihin: