Voiko näillä ehdoilla ja myönnetyillä vapauksilla kaikissa mitoissa aina välttää lyhyen tavun panemista pitkän sijaiseksi, meillä kun on lyhyitä tavuja, pääkorollisiakin, niin runsaasti? Ken on yrittänyt sepittää ensi- eli perustrokeista tai -daktylista mittaa, on huomannut, että on melkein mahdotonta nousuun aina saada sijotetuksi pitkä tai pitkän arvoinen tavu. Jos juuri voikin kielemme siten pukea pakkopaitaan, niin jää silloin tavallisesti sanomatta ainakin osa siitä, mitä oli sanottava, ja sisällön puutteellisuus on toki pahempi kuin muodon.
Meillä on onneksi vielä keino saada pitkäin tavujen vastineita, tavallisesti paljoa puollettavampi kuin lyhyen käyttäminen sellaisena. Tarkotan sitä, että yksi pitkä tavu korvataan kahdella lyhyellä. Muinaiskreikkalaiset ja roomalaiset jo käyttivät tätä tapaa, joten se ei ole mikään uusi keksintö. Eikä se olisi vaikea keksittäväksi nykyäänkään, koska on huomattu kahden lyhyen tavun pituudeltaan yleensä paljon paremmin vastaavan yhtä pitkää kuin yhden lyhyen. Kuitenkaan tätä nykyiskansain runoudessa ei paljoa ole otettu seurattavaksi, kumma kyllä. Esimerkiksi ruotsalaisessa runoudessa tätä muinaisten kansain tapaa on jotenkin tarkoin kartettu, jota vastoin se Tanskan ja Saksan runoudessa ei ole niin harvinainen.
Meidän runokielessä on tapa osaksi saanut jalansijaa. Kansanrunoudessamme se jo varhain on esiintynyt. Säkeiden ensi jalkana tapaamme Kalevalassa trokeen sijaisena silloin tällöin viidennen daktylin. Esim.
Vesi on | vanhin voitehista.
Salliipa kansanrunous tässä kohdin suurempaakin vapautta, joten pitempiä daktyleja ja peonejakin, pitkiäkin tavuja sisältäviä, tavataan trokeiden sijaisina, samoinkuin perusdaktylien sijaisina on pitkätavuisiakin peoneja.
Näin paljon pitemmät sijaisjalat eivät ole nykyisessä taiderunoudessa hyväksyttävät, vaikka niitä siinä käytetään. Sitä vastoin seuraavien-laiset säkeet hyvin sopivat trokeiseen mittaan:
Onko | vapaus vaiko orjuus.
Useimmat käsittänevät sanan [vapaus] kolmitavuiseksi, vaikka äänneyhtymää au tässä voi pitää diftonginakin.
Ah niin, kirkas | Jumalalan|poika.
Edellä on jo esitetty sekä hyviä että huonompia esimerkkejä sellaisista säkeistä, joissa daktylien sijaisjalkoina on peoneja. (Viite [3] ed.)