Uuden runomittaopin alkeita - Onni E. Helkiö

Taiderunoudessammekin nelitavujalkoja jo vähän on viljelty sijaisjalkoina. Esim.:

Honkain | humina ja | luonto | muu.

Yks' | voima | sydämehen | kätketty | on.

Nelitavujalkamme sopivatkin erinomaisesti sekä daktylien sijaisjaloiksi — kun vain laajuussuhteetkin otetaan asianmukaisesti huomioon — että sekasäkeihin itsenäisiksi jaloiksi, vieläpä yksinkertaisia eri runomittoja muodostamaan, sikäli kuin yksi nousutavu pystyy kannattamaan kolmea laskutavua. Peoneissakaan näet, ollakseen eri runojalkoja, ei saa olla muuta kuin yksi nousu, vaikka kolmas tavu voikin saada pienen sivukoron, jalan silti muuttumatta kahdeksi trokeeksi.

Mitä runojalkojen nimiin tulee, en katso olevan syytä lainata niitä semmoisinaan kreikkalaisilta. Eroavathan runojalkamme oleellisestikin kreikkalaisten ja roomalaisten käyttämistä, meillä kun aina on runokorko ensi tavulla. Nimitän niitä kaikkia selvyyden vuoksi tavulukunsa mukaan tai myöskin ensimäisten eli perusjalkojensa kreikkalaisilla nimillä, joita jälkimäisiä lyhemmyytensä takia sopii suosittaa, varsinkin koska ne jo — ainakin kahden ensimäisen ryhmän — ovat ennallaan tutut. Klassillisilta kansoilta lainattuja monia nimiä on vaikea muistaakin, jota vastoin minun ehdottamani muistaa ensi näkemältä. Nimien ja jalkakaavojen yhdistämisen toisiinsa oppii niinikään vähällä, koska jalkojen järjestyksen määräävät seikat on helppo jokaisen huomata. Muistamista helpottaa sekin, että kunkin ryhmän ensimäisessä ja viimeisessä jalassa ovat laajuussuhteet aivan päinvastaiset ja samoin aina seuraavissa jaloissa parittain keskustaa kohden. Luulisinkin juuri ehdottamani arvojärjestyksen olevan parhaan, koska tässä saman ryhmän jalkojen rytmillinen etevämmyys toistensa suhteen on ollut määräävänä sikäli, että joka jalkaryhmän kummankin puoliskon eri jalkojen — pitkä- ja lyhytnousuisten — runomitallinen paremmuus on koetettu ottaa huomioon.

Olen siis täten merkinnyt kaikkiaan 28 eri runojalkaa, sen sijaan että meillä tähän asti on tunnettu ja tunnustettu pääasiallisesti vain 4. Sävellettäväksi aiotussa runoudessa sopii vielä puolipitkillekin tavuille antaa oma itsenäinen arvonsa ja käyttää monellaisia yhdysjalkoja, joten runojalkojen luku oikeastaan edelleen lisääntyy moninkertaiseksi. Vaikkei kaikkia edellä esittämiänikään hyväksyttäisi yleisempään käytäntöön, on jo aika hyväksyä niistä ainakin niin monta, että kaikki kielemme sanat ulkomuotonsa estämättä saavat täyden oikeuden esiintyä runoudessamme, mikäli kukin puolestaan omassa asemassaan siihen parhaiten kelpaa.

TEORIAN JA KÄYTÄNNÖN HEIKKOUKSIA.

Teorian ja käytännön heikkouksia on näet sekin, että lukemattomat supi suomalaiset sanat tähän asti on katsottu runomittaan sopimattomiksi tai, milloin niitä on käytetty, niitä on sijotettu sopimattomiin kohtiin. Niinpä ne sanat, joiden ensi tavu on lyhyt, ovat korollisina ankarimpien sääntöjen mukaan olleet runokieleen mahdottomat. Kun niitä kuitenkin on täytynyt viljellä, ne ovat huonosti täyttäneet tehtävänsä niissä asemissa, joihin niitä on sovitettu. Ei tarvitse muuta kuin laulaa joku suomalainen laulu, melkein mikä tahansa, niin huomaa, kuinka luonnottomasti lyhyitä tavuja käytetään pitkien asemesta. Laulamme esim.: