Aamulla virui päätoimittaja vielä vuoteellaan, kun aamukahvin mukana tuotiin »Isänmaan Pylvään» tuoreutta uhkuva numero. Tällainen aamu — niitä sattui kuten jo on mainittu, 104 kertaa vuodessa — oli hänelle aina suuri nautinnon hetki.
Hän asettui mukavaan asentoon, avasi lehden ja alkoi sitä silmäillä. »Pulskan näköinen lehti taaskin», mutisi hän ja nyökäytti hyväksyvästi päätään. Hän hymyili lukiessaan omaa pääkirjoitustaan ja myhähti armollisesti Kilkuttajan kuritukselle. Mutta kun hän oli ehtinyt otsakkeeseen »Teatteri», saivat hänen kasvonsa äkkiä lammasmaisen ilmeen ja hänen silmänsä kävivät ympyriäisiksi kuin huuhkaimen. Mitä tämä oli? Kuka oli tuollaista roskaa, uskaltanut painaa hänen lehteensä?
Hän hypähti niin rajusti vuoteeltaan, että kahvikupit helisten vierivät alas pöydältä. Sitten hieroi hän oikein voiman takaa silmiänsä, luullen eilisiltaisen »virkistyksen» kenties niissä kummittelevan. Mutta siitä ei ollut apua. Lehdessä oli kuin olikin mustalla valkealle painettuna seuraava pätkä:
»— Teatteri. Maaseututeatteri näytteli eilen G. von Numeroin kuuluisan Tuukkalan tappelun hyvällä menestyksellä. Kappaletta ei kuitenkaan luullakseni näytelty alkuperäisessä muodossaan, päättäen siitä, että henkilöt siinä esiintyvät aivan toisilla nimillä kuin ohjelmassa ja on heitä paljon vähemmän. Sen vuoksi olikin vähän vaikeata kappaleen menoa seurata. Sen olisi voinut helposti auttaa painattamalla myöskin nuo uudet nimet ohjelmaan, vaikkapa sulkumerkkien sisään. Muuten on muodostelussa mielestämme menty liian pitkälle. Kaiketi ei ole tahdottu loukata katsojain uskonnollisia tunteita, ja sen vuoksi poistettu kaikki pakanallisuus, vieläpä pakanalliset nimetkin, mutta tarpeetonta on sentään kappaleissa tuoda esiin kristillisen kirkon kanttori, puhua kirkon tervaamisesta ja muista kirkollisista menoista j.n.e. Oudolta tuntuu myöskin puhe Turkin valtakunnasta, ruudista y.m., joista Tuukkalan tappelun aikoihin tuskin vielä oli tietoa. Puvutkin olivat kovin uudenaikaiset, mutta se kai riippui teatterin vähistä varoista. Muuten emme voi käsittää, miksi kappaleelle on annettu nimeksi Tuukkalan tappelu. Ainoa tappelu, joka kappaleessa nähdään, on Eskon ja Teemun paininheitto ja se tapahtui Hätylän kylässä. Oikeampi nimitys siis olisi 'Hätylän tappelu'.
Näytteleminen sujui oivallisesti, kuten tottuneilta näyttelijöiltä
sopi odottaakin.»
Tämän merkillisen nerontuotteen luettuansa vaipui päätoimittaja aivan hervottomana tuolille.
»Mikä häväistys, mikä kauhea skandaali!» ähkyi hän, luullen pakahtuvansa kahtia.
Hänen silmäinsä edessä tanssi ylös ja alas punaisia pilkkuja; ne suurenivat, tulivat lähemmäksi ja muodostuivat irvisteleviksi naamoiksi, kunnes kaupungin kaikki lukutaitoiset asukkaat, ystävät ja vihamiehet siinä hyppelivät ylös ja alas, kuin surviaisparvi veden pinnalla auringon laskiessa, ja jokaisen suu oli iloisessa irvessä…
Sitä päivää, joka nyt seurasi, muistelivat kauvan kauhistuksella Joonas Jalkanen ja hänen serkkunsa Kalle, joidenka luo julmistunut päätoimittaja ilmestyi, kun nämä vielä vetelivät viattomuuden unta. Kalle, jonka syyllisyys kohta tuli ilmi, sai mukaansa kotimatkalle sellaisen lauman »nautoja», »pässejä» ja muita hyödyllisiä kotieläimiä, että niillä olisi voinut perustaa oivallisen karjatalouden.
Vieläpä yritti päätoimittaja purkaa kiukkuansa korehtuurineidillekin, mutta yritys päättyi — onnellisesti vaiko onnettomasti, sen tietänee hän itse parhaiten. Neiti näytti niin päivän selvästi toteen syyttömyytensä, että päätoimittaja, joka itse asiassa on ritarillinen mies, katsoi velvollisuudekseen käydä seuraavana päivänä häneltä pyytämässä anteeksi kiivauttaan. Palattuaan tältä Kanossan-retkeltään oli hän usein ajatuksiinsa vaipuneena ja hänen kuultiin mutisevan: »Ei ollenkaan hullumpi tyttö, ei ollenkaan hullumpi!» Kun vakavassa vanhassapojassa alkaa näkyä tällaisia oireita, on hän tavallisesti mennyttä miestä. Niin kävi nytkin. Puoli vuotta myöhemmin perusti päätoimittaja oman talouden, ja pahat kielet väittävät, että vaikka hän onkin päätoimittaja, ei hän kumminkaan ole vaimonsa pää.