Se seikka minua vaan kummastutti, ettei, setä tuntunut ollenkaan välittävän muista sukulaisistaan. Aina kun aloin puhua heistä, käänsi hän puheen muihin asioihin. Ja paljon oli hän unohtanut entisiä asioita — eipä edes enää muistanut isävainajani, oman veljensä ristimänimeä.
Siinä kun sitten illan suussa piti vielä maistella totia sedän seuraksi, niin alkoi pääni, joka ei ollut sellaiseen tottunut, mennä vallan sekaisin. Muistan vaan hämärästi, että setä minulta tiedusteli, missä säilytin rahojani ja enkö peljännyt varkaita ja tuon tuommoista. Ja sitten maatapannessa taisi Leena minua hiukan ripitellä siitä, että olin maistellut liikaa. Muuta en siitä illasta juuri muista.
Yöllä heräsin, kun Leena minua pukki kylkeen, sanoen kuulleensa jotain kolinaa. Mutta minulla oli päässä sellainen surina kuin olisi siellä parikymmentä rukkia pörrännyt, ja ärähdin vain Leenalle, että hän höpisee jonnin joutavia. Sitten nukuin uudelleen.
Mutta kyllä aamulla muut heräsivät, kun Leena hädissään tuli ilmoittamaan, ettei setää löytynyt mistään. Niin, hän oli todellakin hävinnyt jäljettömiin. Kamarissa oli vuode aivan koskemattomana, hän ei ollut nähtävästi ollenkaan maannut.
Sitten asia alkoi selvitä, kun renki tuli ilmoittamaan, että tallista oli hävinnyt hevonen ja liiteristä reki, ja kun huomasin, että piirongin lukko oli rikottu ja sieltä, viety kaikki rahat, neljättäsataa markkaa, kelloja, sormuksia ja muuta kavetta. Luuloteltu setä olikin ovela varas, jonka olin itse tuonut taloon, vieläpä ilmoittanut hänelle, missä rahoja oli saatavana. Olinpa todellakin aikalailla antanut vetää itseäni nenästä.
Asia tietysti ilmoitettiin heti nimismiehelle ja ryhdyttiin varasta takaa-ajamaan. Hevonen löydettiinkin samana päivänä muutaman peninkulman päässä maantiellä ihan henkihieveriksi ajettuna, mutta varas saatiin kiinni vasta useampien viikkojen kuluttua monen pitäjän takaa. Silloin olivat rahat ja tavarat jo menneet kaiken maailman tietä; jälellä oli vain tuo ennen mainitsemani helisevä laukku, jonka huomattiin sisältävän tiirikoita ja muita varkaan »työkaluja».
Harmillisinta koko jutussa oli se, että tuo päävoro, tuo hirtehinen, käräjillä vielä koko ajan pilkkasi minua ja sanoi minua »rakkaaksi veljenpojakseen» j.n.e., jolle tietysti koko käräjäväki nauroi. Hän sai ansaitun palkkansa, mutta olisinpa melkein suonut, ettei häntä koskaan olisi saatu kiinni.
Entäs oikea setäni? Niin, hän tuli tosiaankin joulunaattona, kun talo vielä oli niinsanoakseni ylösalaisin tapahtuneen, varkauden johdosta. Hänen tulonsa… mutta sehän on aivan toinen juttu eikä kuulu tähän kertomukseen.