Varustautuminen pyyntiretkelle.
Vasta päivällisaikaan lakattiin ampumasta, ja me erosimme päättäen illaksi kokoutua Rias-Matin luo. Vanhus ja minä teimme kierroksen venevalkaman kautta, että saisin nähdä muutamia maalle vedettyjä hyljeveneitä. Ne olivat muodoltaan omituiset, kaikki ihan yhdenlaiset. Minä piirustin yhdestä kuvan ja merkitsin mitat muistiin. Pituus keulasta perään oli 36 jalkaa; leveys keskeltä 10 1/2 jalkaa ja syvyys mastoteljon kohdalta sisäpuolelta 34 tuumaa. Keulapuolelta on vene hyvin matalalta vedessä ja peräsimen alareuna on lähempänä veneen keskusta kuin varren pitimet. Tällä rakennustavalla on saavutettu kolme tärkeätä etua: suuri kantavuus ja tilavuus, kelpaavaisuus kulkemaan myrskyssä ja helppous vetää ylös jäälle sekä usein jäätä myöten käsivoimalla pitkät matkat, jota varten korkea vaan lyhyt köli veneen keskimmäisen kolmanneksen alla on raudoitettu. Tietysti ei sellainen vene ole aiottukaan pikapurjehdusta varten; muutamat niistä kuitenkin saattavat nousta hyvästi vastatuuleen ja lipua aika lailla myötäiseen.
Meidän saapuessamme kotiin oli emännällä valmiina sakea puuro karkeista ohrajauhoista, ja minun eväskonttini avulla söimme vahvan päivällisen. Lasi portteria päälle oli emännästä "aivan häpeemättömän hyvä vatsalle".
Päivällisen jälkeen juodessamme kahvia, jossa oli "vähä väkevää seassa", kertoi Rias-Matti minun pyynnöstäni laveasti sekä tarpeiden että miesten itsensä varustelut pyyntiretkelle.
Ihmiset näillä rannoilla elivät muinoin yksinomaisemmin kalastuksella. Varsinaista pyyntiretkeilyä, pitkiä pyyntimatkoja veneellä ulos Pohjanlahdelle, hän ei luullut vanhemmaksi kuin vähän toista sataa vuotta; mutta ammoisista ajoista asti on hylkeitä nuijimalla tapettu jäällä Merenkurkussa, Pohjanlahden kapeimmalla kohdalla, jossa meri joka vuosi jäätyy 2 tai 3 kuukaudeksi Ruotsin rannasta Suomen rantaan asti. Hylkeet sorvaavat siellä siten, kuin edellä on kerrottu, henkireikiä, joista nousevat ylös jäälle; mutta suuressa Pohjanlahdessa Merenkurkun eteläpuolella (Etelämeressä, joksi bergöläiset sitä nimittävät) on hylkeitä runsaammin ajojäissä. Hänen luullaksensa ei pyssyntaonta ollut kovinkaan vanha näissä seuduissa. Hänen nuoruudessaan olivat "hyljeretket" yleiset pitkin suurinta osaa Vaasan läänin rannikkoa, mutta nyt niillä käyvät ainoastaan Vaasan seudun etäisimmät ulkosaaristolaiset, paraastaan vain Bergön asukkaat ja muutamia venekuntia Korsnääsistä. Raippaluodon ja Björkön hylkeenampujatkin nyt enimmäkseen lähtevät pyytelemään vasta sitte, kuin meri aukenee jo saaristossakin, ja silloin he ampuvat hylkeitä yksinäisiltä jäälautoilta.
Ihan varmaan on yhä paremmin edistyvä maanviljelys vaikuttanut, että monessakin paikassa on luovuttu hylkeen pyynnistä. Ei ole syytä luulla, että esim. närpiöläisillä, jotka 1808 läksivät joka mies moniin verisiin taisteluihin säännöllisiä venäläisjoukkoja vastaan ja osoittivat oikeaa sankarillisuutta, että heillä ei enää olisi sitä uljuutta ja pelottomuutta, kuin hylkeenpyynnissä tarvitaan. Ei myöskään hylkeiden vähyys ole mainitun muutoksen aiheena, sillä bergöläiset ovat huomanneet "harmaan hylkeen" vuosikymmeniä yhä lisäytyneen ulkona meressä, vaikka pienemmät rantahylkeet ovatkin vähenneet sisäsaaristosta.
Pyyntiretken varustuksiin kuuluu joka miehelle edellä mainittu "pyyntisauva" ja jäätuura, jolla hylkeet myöskin nuijitaan, milloin ne päästävät henkireikänsä jäätymään; sitä paitsi yksi tai kaksi pyssyä, kiikari, kompassi, valkoinen vasikannahkapuku ja valkoinen jänislakki (pyyntivaatteet). Kahdella miehellä on yhteinen makuusäkki hylkeennahasta (matto), kumpaisellakin eri päänalunen, ja peitteenä käyttävät he kahta päällekkäin ommeltua lammasnahkavällyä. Näissä makuusäkeissä he ovat hyvässä suojassa kovimmaltakin pakkaselta, he kun käyttävät hyväkseen sekä oman että kumppaninsa lämmön, mutta "säkkiä kyllä täytyy tuulettaa joka aamu", sanoi Rias-Matti.
Joka miehen eväs on 10 leiviskää leipää, tuota edellä mainittua, uunissa imellytettyä, puolikuivaa ruisleipää (pyyntileipää), 15 naulaa ohrajauhoja, 15 naulaa voita ja tusina kotitekoisia juustoja, joihin kuhunkin menee 4 kannua maitoa. Kahvia, sokuria, piippu ja purutupakkaa ottaa kukin mielin määrin. Lekkeriin otetaan tuoppi siirappia miestä kohti meriveden sekaan, että se kelpaisi juotavaksi. Voi, juustot ja matkalla saatu hylkeenliha säilytetään ammeessa, joka seisoo keskellä venettä ja on pöytänä syödessä. Muut ruokavarat säilytetään suuressa hylkeennahkasäkissä ("pyyntipalkeessa"), joka ne suojelee kosteudelta. Hylkeistä korjataan rasva ja nahat, mutta täysikasvuisista harmaista hylkeistä harvoin otetaan lihoja, niille kun ei ole tilaa. Ainoastaan takaevät käytetään osittain suurista harmaista hylkeistä ja poikien liha otetaan talteen, mikäli on tilaa. Eri lekkeriin ottaa joka mies 2 kannua viinaa. Lekkerissä on pieni tappi, jonka reikä ei ole tavallista tulitikkua suurempi. Kun tahdotaan ryyppyä, vedetään pois tappi, joka usein on luusta tehty, ja hienosta reiästä imetään kaikin voimin; lekkerissä kun ei ole muuta reikää, niin viina tietysti tulee vain pisaroittain, sekin suurella vaivalla. "Korsungeilla", Korsnääsin seurakunnan pyyntimiehillä, "on lekkereissään pienemmät reiät", kertoi Rias-Matti.
Mereltä ja jäästä heijastuva auringonpaiste rasittaa niin kovin näköhermoja, että ne eivät siedä yhdenkään tavallisen viinaryypyn kiihotusta. Ken pyyntiretkellä uskaltaa tehdä vastoin sitä kokemusta, joutuu tavallisesti hyvin tuskallisen jääsokeuden uhriksi; silmät turvottuvat ja veristyvät niin, että näyttävät raa'alta lihalta. Ulkopuoleltakin hellät silmämunat eivät siedä edes sidettäkään, eikä sille pahalle taudille ole mitään muuta lääkettä kuin maata päivämääriä, usein viikkokausiakin hiljaa pimeässä veneen pohjalla.
Joka mies säilyttää ruutivaraston leilimäisessä leppäastiassa ja ottaa siitä pyyntikävelyille päivän tarpeensa pienempään ruutisarveen.