Minä menin tupaan ja annoin hänelle teevarastoni, mutta sokuria sai hän panna itse.
"Sitä ei pidä puuttuman", sanoi hän. "Ei teillä kaiketi ole laseja niin monelle miehelle", sanoin minä. Hän ojentihe: "Eikö ole? Onpa kyllä, vaikka pitäisin häitä vielä kerran." — "Eihän ole tarviskaan kestittää kaikkia, kuin kokoutuu katsomaan, miten pitoja pidetään sunnuntai-iltana Rias-Matin rappusilla."
Minä luotin, että nöyrä emäntä kyllä tuli toimeen yksinäänkin teen puuhassa, ja läksin ulos muiden luo. Hauskalta näytti kokous ulkona sinertävän valkoisessa kuutamassa; vuori suojeli etelätuulelta ja ilma oli miellyttävän lauha.
Minä kävin istumaan Rias-Matin viereen, ja kun keskustelu ei ruvennut itsestänsä kääntymään sinne päin, kuin minä tahdoin, sanoin suoraan, että minä halusin sinä iltana kuulla heidän muistojansa pyyntiretkiltä ja merkillisimpiä seikkailuja.
"Rias-Matti se paraiten osaa kertoa teille hylkeenpyynnistä", sanoi Ullus-Gabbel.
Mustaverinen Finnis-Isakki virkkoi siihen syvällä passo-äänellään: "Kolmetoista vuotta kävin minä Rias-Matin kanssa pyyntiretkillä, me olimme joka vuosi yhdessä pyytämässä, eikä yhtään hukkunut koko sinä pitkänä aikana. Ne kolmetoista vuotta olivat minun ensimmäiset ja vanhuksen viimeiset käydä hylkeen pyynnissä."
Rias-Matti osoittaen Finnis-Isakkia sanoi: "Hän oli rohkein pyytäjä kaikista; hän ei ampunut paljoa, mutta hän kulkee railojen ja jääharjanteiden yli, mistä ei kukaan muu pääse, ja kuin pyynti päättyi, oli Finnis-Iisakki aina tuonut enimmän rasvaa teltalle. Hän on uuttera ryömimään ja sukkela käyttämään tuuraa, milloin on nuijittava harmaita hylkeitä ennen kuin ehtivät reikiinsä."
"En luule Bergössä olleen ketään, joka on käynyt niin monella pyyntiretkellä kuin Rias-Matti", sanoi Jonk-Err.
"Se on totta," sanoi vanhus, "44 keväänä peräkkäin minä en nähnyt lumenlähtöä maalta, ja aina minä terveenä ja eheänä palasin kotiin, vaikka monesti kyllä ilman lastia ja venettä. Ne olivat silloin menneet pohjaan ajojäiden seassa taikka oli myrsky ne ajanut jollekin karille palasiksi. Muut venekunnat, jotka myrsky oli ajanut samalle taholle, onneksi minut aina pelastivat."
"Rias-Matti oli aina iloisin mies kaikista pyytäjistä, eikä hän suvainnut korvissansa mitään valitusta", sanoi Finnis-Iisakki.