Joukko nuorukaisia seisoi rappusten edessä hartaasti kuunnellen Rias-Matin kertomusta. Minä kysyin, olivatko he valmiit kohta lähtemään pyyntiretkille, ja he katsahtivat toisiinsa tavalla, josta kyllä näkyi, että he kyllä olivat selvillä siitä asiasta.
"Kyllähän halu houkuttelee, mutta pitää ensin varttua valmiiksi mieheksi", sanoi Norrskatin Isakki.
"Minä tulin täysikäiseksi samana vuonna, kuin ensi kerran läksin pyyntiretkelle", sanoi Rias-Matti.
Minä nyt kehoitin miehiä tulemaan tupaan täyttämään lasejansa ja pyysin muistorikasta Mattia kertomaan retkiänsä. Kuin kaikki ehdimme istuutua pöydän ympärille ja juoda vanhuksen onneksi, alkoi hän.
Haaksirikko Finnin luodolla.
Kaksitoista vuotta minä olin pyytäjänä ja hyvä onni minulla oli retkillä. Minä saatan sanoa, että olin kelvollinen pyssymies, ja moni luuli minun tuottavan onnea sille venekunnalle, jossa minä olin. Kaikki kipparit sen tähden tahtoivat mielellään minua kanssansa. Enimmäkseen minä retkeilin setäni Erik Nymanin kanssa. Joka kevät me toimme kotiin runsaan lastin ja kaikki miehet terveinä.
Ensimmäisenä vuonna, kuin minä olin kipparina, vuonna 1837, tapahtui suurin haaksirikko, kuin minä olen nähnyt ja kokenut. Me oleksimme kahden viikon kuluttua pyynnin alusta Grynskärin ja Gåshällanin seuduilla 4 peninkulman päässä Bergöstä. Kiikarilla näkyi 8 eri telttaa ja pyyntikävelyillä tapasimme usein toisten venekuntain miehiä. Jokapäiväinen saalis oli ollut hyvä ja ilma kaunis ja tyyni, öillä kova pakkanen, päivillä auringonpaiste. Maaliskuu on usein kauniin ulkona merellä, mutta jääsokeutta pitää varoa. Meillä oli silläkin kerralla yksi mies makaamassa veneenpohjassa ihan sokeana, silmät paisuksissa ja pakottavina.
Maaliskuun 20 päivänä, muutama tunti ennen auringon nousua alkoi koillisesta kohota pimeitä pilviä, sellaisia onnettomuutta ennustavia, joilla ei näy tarkkaa rajaa ylös taivaalle päin. Sellaiset ne siihen vuoden aikaan tullessaan tuovat lumipyryä. Me kiireimmiten panimme kokoon teltan ja lastasimme veneesen saaliin, monta kymmentä harmaata hyljettä, jotka olivat lumeen haudattuna veneen vieressä.
Ennen kuin saimme veneen ihan valmiiksi vedettäväksi jään reunaan, johon oli neljännespeninkulma matkaa, oli jo myrsky päällämme, lennätellen jäänhilsettä ja lunta niin tiheään, että hämärässä emme nähneet sylenkään päähän eteemme. Jää särkyili kamalasti räiskyen. Vähällä olimme joutua haaksirikkoon jo ennen, kuin saimme veneen avoveteen ja purjeen ylös.
Kuitenkin se onnistui meille sanomattomalla vaivalla. Kohta olimme avovedellä eikä enää ollut jäihin särkymisen vaaraa, vaan myrsky kiihtyi hirveän nopeasti aivan rajuksi, ja vei meitä suoraan ulos avaralle Pohjanlahdelle. Joka mies oli vakuutettu, että se oli meidän viimeinen matkamme, mutta ei kukaan uupunut raskaassa työssä pumpuissa. Pikku veneet myrsky jo aikaisin aamulla vei pois, ja raskas hyljeamme työnnettiin kohta samaa tietä. Kun masto purjeineen meni mereen, täytyi työntää sinne lastikin, sillä kun vene ei totellut peräsintä, hyökyivät aallot lakkaamatta yli laidan, ja ell'emme ajoissa olisi saanut pystyyn varamastoa ja siihen pientä purjetta, niin emme olisi jaksaneetkaan pitää pumpuilla ja muuten ammentamalla venettä tyhjänä. Jäähilse teki meille suurta vastusta, sitä kokoutui kasoittain veneen kokkaan.