"Meillä oli vielä pari meripeninkulmaa matkaa jäihin ja me huomasimme myrskyn yhä enemmän heikkenevän. Me emme jaksaneet estää aaltoja heittelemästä meitä yhä lähemmäksi, mutta nyt jo kuitenkin saatoimme kääntää keulan vastatuuleen ja ankaralle soudulla viivyttää joutumistamme jäihin. Toisista veneistä oli moni tehnyt samoin kuin mekin, ne olivat laskeneet alas myrskypurjeen ja sousivat hengen edestä. Niilo oli kuunnellut meidän keskusteluamme, hän nousi nyt istumaan ja huusi: Rias-Matti, onko vielä pelastuksemme mahdollinen? — Herralle ei mitään ole mahdotonta."
Vanhus oli vaiti hetkisen ja jatkoi sitte minulle erittäin puhuen: "Minä en jaksa niin tarkkaan, kuin teidän tähtenne tahtoisin, kuvailla toivottomia ponnistuksiamme ajojäissä aina seuraavaan aamuun saakka, jolloin myrsky jo oli tyyntynyt ja suuri onnettomuus Finnluodolla tapahtunut. Yksi venekunta hukkui väkineen kaikkineen ajojäihin, toinen venekunta oli hukkunut jo ennen Pohjanlahdella ja meidän veneemme särkyi, mutta me pelastuimme kaikki toiseen veneesen, jonka sallimus hädän hetkenä tai lähellemme. Niilo pelastui siten, että sidoimme irti leikatun purjenuoran hänen kainaloihinsa ja Paksar-Erkki ja minä sen avulla pidimme häntä ylhäällä, kunnes meidät pelastettiin. Hän eli kauan ja kävi monella pyyntiretkellä sen jälkeen."
"Hänen poikansa, myöskin Niilo nimeltään, oli minun kanssani pelastamassa Vilhelm Enströmiä silloin, kuin hän palellutti jalkansa", sanoi Ullus-Gabbel.
"Kuinka sitte pelastuitte Finnluodolta?" kysyin minä.
"Kolme venettä ja 16 miestä hukkui, muut veneet kärsivät enemmän tai vähemmän vahinkoa ja kaikki lasti joutui hukkaan. Kaksiviidettä miestä pelasti henkensä, mutta ei kukaan päässyt ilman verisiä ruhjehaavoja. Paitsi niitä venekuntia, joista kaikki miehet hukkuivat, hukkui muista ainoastaan kaksi miestä. Jäljellä olevat kuusi venettä laitettiin kuntoon, ja niillä purjehdimme hiljaisessa etelätuulessa meren yli ja saimme vielä hyvän saaliin ajojäistä, jotka pysyivät kevätsulamiseen asti meidän kotirannoillamme. Enimmät hylkeet sillä retkellä tapettiin nuijimalla, sillä paljo ampumaneuvoja ja monta pyssyä oli joutunut mereen Finnluodolla."
Vanhuksen vaiettua olivat kaikki muutkin kauan vaiti ja kaikkein silmissä näkyi harrasta myötätuntoisuutta, jolla he olivat seuranneet kunnian arvoisen, valkotukkaisen Rias-Matin vilkasta kertomusta ensimmäisestä ja pitkällisimmästä hengenvaarastaan pyyntiretkillä. Pikakirjoittajalla olisi ollut arvokas tehtävä kiinnittäessään paperille yksinkertaiset, voimakkaat sanat ja kuvaukset, joita hän lateli esiin muistostaan.
Keskusteluja ja kertomuksia onnettomuuksista pyyntiretkillä.
Me joimme kaikki Rias-Matin onneksi ja miehet antoivat sitte lasinsa vaimoilleen, kuten Bergössä on tapana.
Norrskatin Isakin vaimo pysähtyi lasi kädessä minun eteeni ja sanoi: "Kyllä arvaatte, että täällä kotona saarella on vaikea olo, milloin miehillä on myrsky merellä. Me emme hädässämme voi muuta kuin lapset ympärillämme rukoilla Jumalaa miestemme puolesta ja sitte tuskaisessa levottomuudessa odotella, kunnes ne palaavat, jotka eivät ole jääneet mereen, Isakki on palannut, mutta olenpa niiden surusta, jotka ovat kadottaneet miehensä, kylliksi nähnyt, miltä tuntuisi, jos hän kerran jäisi tulematta."
"Jumalan olkoon kiitos minun puolestani", sanoi emäntä, ottaen vanhuksen lasin. "Minä näin ensimmäisen mieheni kuolevan kotisänkyyn ja saanen kyllä sen ilon, että näen vanhan Matin tekevän samoin."