"Kyllä minunkin luullakseni te saatte sen ilon", sanoi Rias-Matti ja kaikki yhtyivät hänen hyvänlaatuiseen nauruunsa.
"Olkaapa vääntelemättä sanojani", sanoi emäntä, pannen lasin maistamatta pöydälle. Hän ojensihe ja katsoi naisiin, jotka istuivat uunin nurkalla. "Ei täällä ole yhtään nuorta vaimoa, joka sydämmellisemmin suree miestään kuin minä, kuin Matti täältä lähtee."
"Sen tietävät kaikki ja minä paraiten", sanoi valkopäinen vanhus. "Ja muuten, kyllä te hoitelette minua niin, että hyvin näkyy, että tahdotte pitää minua kauan elossa."
Rias-Jukki sanoi, ikään kuin vaihtaakseen puheenainetta: "Kerran oli isä jo lähteä pois meiltä ihan minun näkyvissäni. Se oli 1854, kun jouduimme haaksirikkoon Östholmassa Ruotsin rannalla."
Vanhus katsoi kauan ja vakavasti poikaansa, vaan pysyi vaiti.
Jukki jatkoi: "Meitä oli kaksi venekuntaa sillä retkellä yksissä. Isä oli kipparina meidän veneessämme ja Paksar-Erkki toisessa. Me olimme oleskelleet jäillä Norrkallanin tienoilla 6 peninkulman päässä Bergöstä luodepohjoista kohti ja meillä oli 13 kymmentä hylkeitä veneessämme. Toisella venekunnalla oli vielä enempi. Ilma oli ollut kaunis aina retken alusta asti, mutta viime päivinä oli se muuttunut, ja eräänä aamuna nousi aurinko, pahannäköinen kajastus ympärillään. Noin kello 12 aikaan tapasi myrsky yht'äkkiä meidät."
Rias-Matti virkkoi väliin: "Ja se oli juuri Marianpäivänä, ja joka mies oli kotona teltan luona teurastelemassa hylkeitä ja erottelemassa rasvoja, joita oli kasoissa veneen vieressä. Jumalanpalvelus oli jo aikaisemmin pidetty." Hän antoi Jukin kertoa edelleen.
"Kiireesti ja vaivalla lastattiin rasva ja nahat veneesen ja teltta rikottiin. Oli runsas neljännespeninkulma matkaa jäänreunaan ja venettä vedettiin jäätä myöten niin kiireesti, kuin suinkin jaksoimme. Mutta myrsky oli jo särkenyt jäätä laidasta ennen, kuin me ehdimme sinne, niin että me odottelimme, kunnes irtonaiset jääkappaleet läksivät ajelehtimaan. Viimein pääsimme onnellisesti avoveteen. Muistanpa varsin hyvin, miten kiihkeä myrsky jo silloin oli, mutta meri ei vielä lainehtinut korkealla. Mannerjäästä irtautuneet ajojäät saimme hyvästi kierrellyksi, mutta sitte kiihtyi myrsky hillittömän kiihkeäksi, ja yht'äkkiä katkesi masto ja meni purjeineen mereen, että ei auttanut muu kuin leikellä poikki nuorat."
"Oli se kova päivä sekin", sanoi Rias-Matti.
Jukki jatkoi, ikään kuin erittäin minulle: "Me pyyntimiehet olemme kaikki olleet laskemassa myötämyrskyyn, ja isä jo kertoi teille, millainen se tanssi on. Me työnsimme mereen ensin lastin, sitte rasva-ammeen, ja joka mies oli joko pitämässä venettä tyhjänä vedestä taikka airoissa kipparin komennon mukaan estämässä venettä kääntymästä poikki myrskyyn."