"Ihmeellistä se oli," jatkoi Jukki, "mutta kaikki me pelastuimme vähitellen maalle Östholman eteläniemelle, joka on Sundsvallin ja Hernösandin välillä."
"Tyhjin käsin, vaan ehjinä", virkkoi Rias-Matti, muoto iloisen leikillisenä, kuten hänellä aina oli. Emäntä joi Jukin lasista hänen onnekseen.
"Pahemmin meille kävi, Jukki, kuin jouduimme haaksirikkoon Kristiinankaupungin kohdalla", sanoi Erik Nyman, vanhan Matin veljenpoika ja Bergön luotsipaikan vanhin.
"Sillä kertaa ei ollut pitkää meritanssia myrskyssä", vastasi Jukki.
Minä pyysin Nymania kertomaan.
"Se tapahtui 1875. Kymmenen viikkoa olimme jo olleet retkellä ja saaneet runsaan saaliin sinä vuonna Ahvenanmerellä."
Norrskatin Isakki huomautti: "Kun on kova ja aikainen talvi ja paljo jäätä, on hylkeenpyynti parempi Ahvenanmeressä kuin Pohjanlahdessa."
Nyman jatkoi: "Kolme venekuntaa meitä oli yksissä sillä retkellä, ja kotimatkalla tuli joka veneen lasti täyteen, kunnes saavuimme Sidebyn kohdalle Kristiinankaupungin eteläpuolelle. Me laitoimme veneemme lähtökuntoon ja juuri helluntaipäivänä läksimme purjehtimaan kohti pohjoista kotirantaa. Jukki oli kipparina meidän veneessämme, ja toisissa olivat Startjes-Matti ja Råbakan Henrik."
"Startjes-Matti hukkui pyyntikävelyllä ajojäihin, mutta Råbakan Henrik elää vieläkin Korsnääsissä", selitti Jonk-Err.
"Jo oli jää aika paljon sulanut, emmekä me silloin olleet peninkulmankaan päässä rannasta, kuin eräänä aamuna läksimme vihurisella säällä purjehtimaan kotia kohti, kaikki kolme venettä rinnan. Idästä paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta, mutta lännestä lähestyi sumun näköinen uhkaava pilvenjönkä, peittäen koko näköpiirin, ja sukkelammin, kuin voimme aavistaakaan, yllätti myrsky meidät täydellä voimalla. Hauras jää katosi rannalta muutamassa tunnissa, niin että ainoastaan yksinäisiä palasia näkyi aaltojen kuohuellessa lukemattomien salakarien ylitse.