"Kykenemättöminä vastustamaan myrskyn voimaa purjeilla tai airoilla jouduimme Töivung-luodon läheisiin kuohuihin. Molemmat toiset veneet pirstautuivat lähellä maata meidän näkyvissämme, ja heidän lastinsa joutui mereen, mutta kaikki miehet pelastuivat kummastakin veneestä maalle.
"Rajuilla ponnistuksilla koetimme kiertää karia, joka oli luodon äärimmän niemen nenässä, mutta ei ollut mahdollinen välttää haaksirikkoa. Korkean hyökylaineen harjalta putosi vene suorastaan kiville ja joka mies joutui hurjasti pauhaavaan kuohuun. Siinä kuoli neljä miestä, mutta Jukki ja minä pelastuimme siten, että saimme pysytellyksi kiinni tyhjässä veneessä, jota aallot nostelivat kiven ylitse toisensa perästä, kunnes se joutui suuren karin yli ja ajautui maalle.
"Kuohuva hyökylaine heitti meidät vähissä hengin rantakiville ja siitä meidät pelastivat pois seuraavan aallon tieltä ne, jotka olivat aikaisemmin joutuneet maalle."
"Me saimme pelastetuksi veneemme", jatkoi Jukki, "sellaisessa kunnossa, että se voitiin varustaa kotimatkalle; osa lastiakin saatiin korjatuksi matalasta vedestä. Meitä oli 16 miestä veneessä kotimatkalla, jolle lähdettiin 10 päivää helluntain jälkeen pitkin rantaa lämpöisellä ilmalla ja vienolla maatuulella. Mutta 4 vaimoa oli jäänyt leskeksi ja monta lasta isättömäksi haaksirikon tähden Töivung-luodon luona."
Läsnä olevat pyyntimiehet kertoivat vuorotellen lyhyesti, missä kukin heistä oli ollut helluntaina 1875, ja huomattiin kaikkein olleen suuremmassa tai pienemmässä hengenvaarassa. Monta venettä oli joutunut haaksirikkoon; toisista oli hukkunut miehiäkin, toisista ei.
"Jos jokainen kertoisi kaikki tilaisuudet, jolloin hän on pyyntiretkillä painiskellut kuoleman kanssa, niin saisittepa viipyä kauan meidän saaressamme", sanoi Rias-Matti. "Mutta eipä myrskyä ole joka päivä, ja miltä ilo tuntuu, kuin Herra lumituiskun, myrskyn ja kauhun jälkeen antaa kevätauringon jälleen korkealta sinitaivaalta levittää lempeätä valoaan tyynelle, äänettömälle merelle ja välkkyvälle jäälle, sen tietää ainoastaan se, joka on kokenut kaikkia pyyntiretkien vaiheita."
Iloisia puolia pyyntiretkillä.
Keskustelu muuttui nyt iloisemmaksi ja laseja maisteltiin uutterammin. Mielet olivat olleet aivan juhlallisessa jännityksessä sen aikaa, kuin pyyntimiehet vuorotellen kertoivat suurenmoisia vaaroja ja seikkailuja Pohjanlahden ajojäissä. Pitkän ajan kesti sitte puhetta pyyntiretkien iloisista tilaisuuksista. Kuin miehet auringon laskun aikoina palaavat jokapäiväisiltä pyyntikävelyiltään, silloin on elämää ja iloa teltassa. Päivän saalista katsellaan, muutamilla on ollut niin hyvä onni, että he ovat saaneet ammutuksi tai nuijituksi useampia harmaita hylkeitä, kuin ovat jaksaneet laahata teltalle, ja monta miestä lähtee noutamaan saalista.
Välistä näkyy kiikarilla katsellen teltasta koko joukko harmaita hylkeitä poikineen jäällä makailemassa päiväpaisteessa, missä niiden henkireiät ovat yöpakkasella jäätyneet kiinni. Joka mies ottaa silloin yllensä valkoiset "pyyntivaatteet" ja kiiruhtaa sinne. Päästyään muutamain satain sylien päähän kyykistyvät he, laskien toisen polvensa pyyntisauvoille, ja työntävät toisella jalalla itseään eteen päin. Kuin kaikki siten pääsevät yht'aikaa keskelle hyljeparvea välistä niin onnellisesti, ett'ei yksikään eläin herää, alkaa meluinen teurastus, ja siinä sattuu monta hullunkurista tapausta. Hylkeet, vedessä kyllä sukkelat, eivät nyt pääse pakoon, mutta pää rohkeasti pystyssä vastustavat kavalaa hyökkäystä. Ne lyödään tuuralla kuoliaiksi sellaisissa tapauksissa välistä niin, ett'ei ainoakaan ehdi käsillään sorvata jäätynyttä reikää auki eikä päästä syvyyteen — Eläin parat! Paratiisin viaton aika on ollut ja mennyt!
Eivät ne kuitenkaan ole ihan kykenemättömät vastustamaan, sillä moni pyyntimies on liian rohkeasti liikkuessaan eläinten keskellä saanut kokea, mitenkä 4 kyynärää pitkä harmaa hylje, jota hän on tullut liian lähelle, on voimakkaalla ruumiinsa viskauksella yht'äkkiä singauttanut hänet monen sylen päähän jäälle niin, että häneltä on taittunut käsi tai nyrjähtynyt jalka.