Näissäkin kertomuksissa oli vanha Rias-Matti hauskin kuulla hyvänluontoisen leikillisyytensä tähden, jolla hän osasi höystää muutenkin hyvin kuvaavia juttujansa.
Hän kertoi, että kerran sellaisessa tappelussa muuan pyyntimies sai suurelta harmaalta hylkeeltä sellaisen sysäyksen, että hän pitkän kuperkeikan jälkeen putosi huonojäiseen vahvan jään rakoon. Hänen pulikoidessaan vedessä ja kömpyröidessään jälleen jäälle kiemurehti hyljekin avannolle. Mies heristi sitä ja löi minkä jaksoi ja huusi apua, mutta ennen kuin kukaan ehti mennä, viskautui hylje päistikkaa avantoon ja samalla antoi purstollaan miehelle sellaisen läimäyksen vasten naamaa, että suusta ja sieramista veri purskahti. "Ennen kuin me muut ehdimme hänelle avuksi," sanoi Rias-Matti, "oli hän jo ylhäällä jäällä ja seisoi vähän häpeissään, jääpalaa nenänsä alla pitäen. — Onko kukaan nähnyt vallattomampaa pahusta? sanoi hän."
Kotiinpaluu mereltä ja Rias-Matin loppusanat hylkeenpyynnistä.
Lopuksi kuvaili vanhus kotiin paluuta saarelle koko pyyntielämän riemullisimmaksi tapaukseksi. Jo aikaisin keväällä, kuin aukean meren raja lähestyy saarta, tähystelevät kotona olijat kukkuloilta kiikareilla, eikö jo mereltä näkyisi jotakuta hyljevenettä. Jos saalis on ollut hyvä ja vene aikaisin saatu täyteen lastiin, palaavat pyyntimiehet jo ennen, kuin meri on avoinna saaren rantaan asti, mutta monesti he myöskin vievät kalliin lastin johonkin satamaan Ruotsin puolelle. Joka venekunnasta, kuin onnellisesti palaa pyyntiretkeltä, iloitsee koko saari. Vasta sitte, kuin koivujen lehdet puhkeavat, ovat tavallisesti kotona kaikki ne venekunnat, jotka eivät oli joutuneet haaksirikkoon.
On monta sellaistakin vuotta, jolloin kaikki pyyntimiehet palaavat terveinä, ja silloin on ilo ja riemu joka tuvassa. Liput liehuvat satamassa ja naiset kokoutuvat oikein sydämmestään hyväilemään rohkeita miehiänsä. Lapset kiipeilevät kotiutuneen isän olkapäille ja pienokaiset riemuiten taputtelevat paksuilla käsillään hänen parrakkaita, päivettyneitä kasvojaan. Hän läksi pyyntiretkelle sileäksi ajeltuna, mutta eipä parta ole tehnyt häntä vieraaksi pienokaisille, sillä äiti on joka päivä kertonut isästä, joka on poissa vaarallisella pyyntiretkellä, ja joka ilta ovat he rukoilleet Jumalaa säilyttämään häntä onnellisen kotiin paluun iloon.
"Jos sinä vuonna sitte vielä silakan pyynti onnistuu, niin ovat puutteet ja huolet kaukana meidän saarestamme," sanoi vanhus, "sillä avuliaisuutta silloin riittää leskien ja orpojen varalle, joiden miehet ja isät ovat ennen hukkuneet pyyntiretkille."
Vaimot olivat nousseet uuninnurkalta, sillä emäntä alkoi varustella illallisvelliä. Siinä he nyt seisoivat, kukin nojaten miehensä olkapäähän.
"Mutta usein on myöskin katkeraa surua monessa tuvassa", sanoi Norrskatin Isakin vaimo.
"Vanhan Matin puheet ne kiihottavat poikiemme mieltä noille onnettomille pyyntiretkille," sanoi Jukin vaimo, joka luullakseni oli kotoisin mantereelta. "Jumalan kiitos, että sinä et ole poika", lisäsi hän, käsi Ann-Ullan liinatukalla.
Hän nousi seisomaan, vanha, kunnian arvoinen Rias-Matti; pöydän päästä, jossa oli istunut tuntikausia eli koko ajan, kuin vakavaa puhetta kesti pyyntiretkien tapauksista. Aina tuvan pimeihin nurkkiin asti oli hiljaista ja joka silmä katsoi valkopäätä ukkoa. Nähtävästi hän kokosi ajatuksiaan tunnustukseen, mikä oli hänen paras satonsa kahdeksankymmenisestä elämästä.