Viimein asetuin minäkin levolle, vaan en saanut unen päästä kiinni. Sikari suussa makasin minä kauan silmät puoliummessa, ja ajatukseni alkoivat kuljeksia noilla oikullisilla harharetkillä, joita tavallisesti on unen edellä. Minä mietiskelin, mitenkä kansain sivistys ja siveellinen kehitys on hitaasti mutta varmasti edistynyt aikaa myöten. — Sitte ajattelin, miten onnellinen sellainen vanhuus on kuin Rias-Matin. Hän voi katsella kolme vuosisadan neljännestä taa päin ja iloita siitä, mitä hän näki. Minä ajattelin myöskin tuota, ehkäpä vaan ohi menevää ajan vammaa, joka on tarttunut moneen tätä sivistyksen edistystä näkemättömään, jotka häpeemättömässä itsekkäisyydessään luulevat olevansa kutsutut parantamaan maailmaa siten, että he, muutamia kymmenkuntia, kokoutuvat lipun ympärille, johon kirjoittavat jonkun parannuspuuhan, joka ehkä ei ole muuta kuin turha löyhäys tai ihmisystävällinen korulause, joka ei koskaan vaikuta mitään siveelliseen kehitykseen, sillä se kulkee perintönä suvusta sukuun ja sitä hoitelee joka yksityisihminen syvimmässä ja sisällisimmässä tiedossaan — Niille, jotka ovat kadottaneet elämän uskon, ja niille, joihin on tarttunut se usko, että ihmiskunta sitä tietä, jota se tähän asti on käynyt, syöksyy syvyyteen, ja varsinkin niille, jotka luulevat käsissään pitävänsä edesvastausta sekä ohjia ja piiskaa, joilla maailmaa nyt on ajettava jyrkkää mäkeä ylös — heille kaikille luullakseni olisi Bergön ilma terveellisempi kuin Hankoniemen, Marstrandin tai noiden muiden kylpypaikkojen, joissa on talven kihinästä heikonneet hermot muka parannettava merikylvyillä ja juoruilla. Vakava tunne mielessäni, ett'ei mitään äkillistä mullistusta ollut maailmalle tulossa, minä viimein nukuin.
Jäähyväiset ja lähtö Bergöstä.
Aurinko jo paistoi minun herätessäni, ja Rias-Matti oli jo mennyt rantaan varustamaan venettä matkalle.
Juotuani kahvia läksin ulos nauttimaan raikasta meri-ilmaa. Ilma oli auringonpaisteinen ja lämmin kuten edellisenäkin päivänä, mutta etelätuuli oli kovennut. Harjulta, jossa tuulimyllyt seisoivat, näin meren vieriskelevän korkeina valkopäisinä laineina, ja kohina oli kova.
Minun palatessani tupaan oli vanhus jo tullut rannasta, ja molemmat Isakitkin saapuivat pian juhlapuvussa, valmiina lähtemään. Aamiainen tuotiin pöydälle: paistettuja hylkeen eviä ja kokonaisia perunoita sekä kaikki, mitä minun eväslaatikossani oli jäljellä ruokaa ja juomaa. Sitte tuli Jukki ja lahjoitti minulle erittäin kauniin, harmaan hylkeenpojan nahan. Me söimme navakasti, kestääksemme lähes viisi peninkulmaa pitkän matkan.
"Pitääpä täyttää itsensä, ett'ei tarvitse syödä ennen kuin Vaasassa", sanoi Finnis-Isakki, ja kyllä hän söikin niin paljon, että tavallinen mies olisi sillä ruoalla tullut toimeen muutamia päiväkausia.
Norrskatin Isakki huomautti, että "kelvollisimmat pyyntimiehet syövät pyyntiretkillä vähän aamulla, vaan vahvasti illalla".
"Onpa se asia miten sattuu", sanoi vanhus. "Finnis-Isakki söi vahvasti sekä aamuin että illoin, mutta parempaa pyyntimiestä minulla ei ollut koskaan niinä monena vuotena, kuin olin kipparina pyyntiretkillä." — Hän nousi pois pöydästä ja pani kätensä ristiin, kuten hyvä tapa on tehdä atrian jälkeen. Sitte hän alkoi sovitella tuolin selkälaudalta yllensä pyhävaatteita.
Minä kiitin emäntää sopivin sanoin pitkällisestä vierailustani ja kysyin, mitä saisin maksaa kaikesta hyvästä kestityksestä ja kaikesta hänen suuresta vaivastaan. Samalla muistutin, että hänen kotinsa oli joka päivä koko ajan ollut meillä kaikilla kokouspaikkana ja että hän vaivojansa säästämättä oli niin huolellisesti pitänyt kaikki siistinä ja puhtaana.
"En minä koskaan kärsi siivottomuutta", sanoi hän. "Maksakaa, mitä ansainnee."