Nyt laitettiin lyhtyihin entistä kirkkaammat valot ja keskelle puutarhaa levitettiin suuri matto, jolle ripoteltiin runsaasti riisijauhoa. Eräästä rakennuksen yläkerroksen ikkunasta johdettiin alas voimakas valokehä, ja varjosta kiiti matolle eloisan ja villin näköinen olento, puettuna välkkyilevään asuun, jonka jokaisessa poimussa kuun säteet kimelsivät. Samassa täyttivät ilman hurmaavat, ihastuttavat soiton sävelet.
Hän tanssi varpaillaan, jotka olivat lumoavan pienet ja suloiset, taputti käsiään ja kumarsi kaikille neljälle ilmansuunnalle. Se oli melkein enemmän vartalon kuin jalkojen tanssia, sillä hän liiteli edestakaisin matolla kuin tuulen pyörre. Näytti siltä, ikäänkuin hänen pukimensakin olisi saanut eloa, mutta se tuntui kuvaavan surua. Valo vaihteli tuon surun ja tanssin mukaan, ja soittimet itkivät hiljaa.
Nyt alkoi sataa, vaan se oli hän, joka kuvaili sadetta. Näytti aivan siltä, kuin jalan kärkien kepeät sipsahdukset olisivat olleet pieniä, maahan tipahtelevia sadepisaroita. Hänen verhonsa muuttuivat vähitellen tummemmiksi, ja se sai aikaan murheisen tunnelman, mikä eneni ja eneni siksi, kunnes lopuksi näytti ikäänkuin koko hänen olentonsa olisi itkenyt, ensin hiljaa, vaan sitten kovemmin ja hurjemmin, muuttuen lopuksi todelliseksi myrskyksi. Hänestä tuli myrsky, jonka voima hetki hetkeltä kasvoi. Katsoja oli kuulevinaan, kuinka se viheltäen viskautui meren yli ja kuinka se ruoski aaltojen harjat valkoiseksi vaahdoksi. Pimeni, myrsky muuttui ukkosilmaksi, ja valloilleen päässeitten luonnonvoimien rajun kamppailun kohun voittivat kumeat jyräykset, jotka lähenivät ja lähenivät. Ylhäältä kimmoili valo tulisten, terävien salamain tavoin, rummut paukkuivat hillittömästi, kotoni itki, ja samisenin rämisevät säveleet kaikuivat kamalina yön pimeydessä.
Äkkiä alkoi myrsky heikentyä, ja vähitellen se taukosi kokonaan. Ja hänen hiljalleen huojuessaan matolla edes ja takaisin ympäröivät häntä nyt kaikki sateenkaaren värit. Hän heitti levälleen suuren vaippansa. Leiskahdellen levisi se hänen sivuilleen ja sai ylhäältä johdetusta valosta sateenkaaren muodon, jonka keskestä ihmeen ihanat tytön kasvot hymyillen tervehtivät yleisöä. Sen jälkeen valo sammui — ja hän oli kadonnut.
Sekä japanilaisten että vieraitten taholta puhkesi yksimielinen hämmästyksen ja ihastuksen sorina. He taputtivat käsiään, polkivat jaloillaan, huusivat ja kirkuivat jos milläkin mahdollisella tavalla. Kaiken tuon melun ja suosionosotusten keskestä kuului voimakas miehen ääni, joka innokkaasti vaati isäntää ilmoittamaan, kuka tuo olento oli.
Isäntä kieltäytyi kuitenkin antamasta hänelle mitään tietoja. Hän vain hymyili ja kumarsi nöyrästi.
Amerikalainen teatteri-asiamies hämmästyi suuresti sellaisesta vaiteliaisuudesta. Tuon tytön avulla hän varmaan saavuttaisi Amerikassa suurenmoisen menestyksen! Hän luuli, että jonkun geishan saattoi ostaa itselleen joksikin vuodeksi, ja hän oli nyt sellaiseen kaupantekoon valmis, tarjoten tytöstä sangen korkean summan. Missä hän oli ja missä hän asui?
Samisenin itsepintaiset säveleet jatkuivat yhä. Ne tuntuvat yleensä samalla kertaa sekä viehättäviltä että ärsyttäviltä. Ne aikaansaavat samanlaisen puistatuksen kuin metallin palanen synnyttää, kun sitä raapitaan kiveä vasten, ja kuitenkin on tuon soittimen äänessä jotain kiihoittavan voittavaa. Oikullisen, terävän ja kirskahtelevan soiton yli, joka vähitellen vaimentui hiljaiseksi, siedettäväksi liverrykseksi, kuului äkkiä pehmyt ja hyväilevä ääni, yhtämittainen, pitkä ja kestävä, yhtä täyteläinen kuin tasainen, soinnukas ja värähtelemätön. Pian vaihteli se toisiin äänilajeihin, yhtä ihmeellisiin ja kaiukkaisiin. Laulaja oli nuori tyttö.
Vielä kerran johdettiin valonheittäjän säteet samalle matolle, millä hän äsken oli myrskytanssinsa tanssinut. Hän seisoi nyt siinä ristissä käsin ja katse korkeuteen kohotettuna. Hän oli nuori, kaunis, enkelimäinen, pieni naisolento. Hänen säteilevän valkoinen kimononsa kimelsi kuin hopea kuun paisteessa. Entä hänen äänensä! Se oli heikko ja hillitty, mutta tavattoman kaunis ja kerrassaan liikuttavan ihana. Missään muualla maailman osissa kuin kaukana idässä ei saa kuulla sellaista ääntä, ja sen seikan myönsivät varmaan todeksi nekin vieraat, jotka olivat läsnä tässä juhlassa. Ja kun hän sitten vihdoin herkesi laulamasta, ei hänen äänensä sammunut eikä helähtänyt tyhjiin, vaan se jäi ikäänkuin katkeamattomana sointumaan.
Hänen kuulijansa nojautuivat eteenpäin paremmin kuullakseen noita ihania säveleitä ja paremmin nähdäkseen niiden laulajan. Amerikalainen teatteri-asiamies astui valokehää kohti, vaan se sammui siinä silmänräpäyksessä kun hän ehti sille paikalle, missä tyttö oli seissyt. Tämä oli poissa.