"Hän on suurenmoinen!" huudahti amerikalainen ihastuneena. Sen jälkeen kääntyi hän isännän puoleen. "Missä hän on? Mistä voin hänet löytää?"
Isäntä vain pudisteli päätään.
"No, mitä tuo nyt on, vastatkaa minulle!" pyysi amerikalainen kärsimättömänä. "Minä maksan hyvin."
"En tiedä. Hän on jo mennyt."
"Mutta tottakai te tiedätte, missä hän asuu?"
Isäntä antoi jälleen kieltävän vastauksen.
"Ei, tällaisestahan saa kerrassaan sappitaudin!" huudahti katkeroitunut asiamies, kääntyen samalla erään nuoren miehen puolen, joka seisoi lähettyvillä.
"Hän sopisi erinomaisesti varieteehen", virkahti tämä.
"Hänhän on kokonainen omaisuus! Ja minun täytyy löytää hänet, vaikka saisin hakea kuinka kauan tahansa. Ettekö halua auttaa minua?"
Jack Bigelowilla ei ollut mitään sitä vastaan, vaikkakin hän vasta tänä iltana näki tuon asiamiehen ensi kerran, ja syytä oli luulla, etteivät he tämän jälkeen enää koskaan toisiaan tapaisi. He kiiruhtivat nyt alas erästä kapeata, varjoista polkua, joita kierteli saarella ristiin ja rastiin ja jotka muodostivat siitä ikäänkuin labyrintin. Heillä oli onni mukanaan, sillä eräässä teiden risteyksessä, mistä muutaman askeleen päässä avautui näköala merelle, huomasivat he kaksi naisolentoa, jotka molemmat olivat pieniä, vaan joista kuitenkin toinen oli seuralaistaan hiukan pitempi.