Muutaman päivän perästä saapui Yuki hänen luokseen aivan hengästyneenä ja hämmästyksissään. Joku oli varastanut häneltä nuo kalliit silkit ja kankaat, vaan sitä eivät suinkaan olleet tehneet tarjoilijatar eikä palvelija. Ei, ei! Se oli aivan mahdotonta. He olivat yksinkertaisia, jumalia pelkääväisiä ja kunniallisia ihmisiä. Mutta kuitenkin oli kaikki tavarat poissa. Minne ne olivat joutuneet, sitä hänen oli mahdoton aavistaa. Hän ei voinut käsittää, kuka ne oli varastanut. Jumalat olivat ehkä katsoneet hänen olentonsa liian vähäpätöiseksi ja halvaksi kantamaan niin upeita koristuksia. Olisi senvuoksi väärin ja tuloksetonta koettaa saada selvää kadonneista tavaroista. Jumalten tahto oli, ettei hän saanut pitää hänelle annettua lahjaa. Aivan varmaan olivat jumalat suuttuneet hänen liiallisesta turhamaisuudestaan. Niin, se oli ainoa selitys tähän hämärään tapahtumaan. Tietysti olivat jumalat vihaisia! Mitkä jumalat eivät sitä olisi? Oli synti ostaa niin paljon kalliita tavaroita yhdellä kertaa!
Yuki näytti hyvin murheelliselta, ja hänen miehensä, joka ihmetteli hänen suurta kaunopuheisuuttaan, jolla hän koetti tehdä varkaat viattomiksi, lohdutteli häntä lupaamalla ostaa hänelle kaksin verroin kalliita koreuksia.
"Ei, ei", vastasi Yuki hyvin totisena, "parempi antaa rahaa minulle. Minä tahtoo ostaa vain pikkuisen, pikkuisen kerrallaan — että jumalat olisivat tyytyväisiä."
VI
Seikkailijatar.
Jack Bigelow lepäsi hajamielisenä riippumatossa. Hän ei nukkunut, vaikka hän oli vetänyt hatun silmilleen. Hän oli täysin valveilla ja hyvin kiintynyt seuraamaan erästä pikku olentoa, joka istui matolla vähän matkan päässä hänestä. Jack oli useat kerrat pyytänyt häntä tulemaan lähemmäksi, vaan tämä ei tähän saakka ollut osoittanut pienintäkään halua noudattaa hänen kehotustaan. Hän huvitteli itseään poimimalla eräästä alasriippuvasta oksasta kirsimarjoja, jotka hän söi, heitellen sitten niiden kiviä eri tahoille. Hän vain jatkoi tuota omituista askaroimistaan ollenkaan välittämättä siitä äänestä, joka puhui hänelle.
"Täällä riippumatossa on sijaa meille kahdelle, Yuki. Juuri senvuoksi olen tilannut tämän näin suuren."
Yuki ei kuitenkaan herennyt leikittelystään, eikä suvainnut kunnioittaa häntä pienimmälläkään vastauksella; ainoastaan pieni sivukatse hänen sinisistä silmistään todisti hänen kuulleen, mitä hänelle oli sanottu.
"Miten on laitasi, Yuki? Miksi olet noin vaitelias?"
Ei vastausta.