"Menkää emäntänne luokse ja sanokaa hänelle, että hänen poikansa tahtoo häntä heti tavata!"
Oitis tämän jälkeen kuului shojin takaa kohinaa. Taro näki silmät, jotka vetäytyivät pois erään pikku ikkunan luota, ja samassa astui muuan naishenkilö sisään. Äidinrakkaus olisi pitänyt pakottaa hänet heti heittäytymään poikansa syliin, sillä hänhän ei ollut nähnyt esikoistaan viiteen vuoteen; mutta minkälaiset hänen tunteensa lienevätkin olleet, peitti hän kaikki purkaukset huomatessaan poikansa seurassa vieraan, ylhäisen ulkomaalaisen, jonka nähden hänen täytyi esiintyä vissillä arvokkuudella. Nainen kumarsi hienosti kerta toisensa perään ja lopuksi heittäytyi pitkälleen lattialle. Taro ryntäsi esiin ja nosti hänet ylös.
Nainen oli hyvin kaunis, lempeän näköinen ja miellyttävä. Hänen kapeat kasvonsa olivat aivan siloiset — ikäänkuin nuoren tytön — sillä japanittaret vanhentuvat hitaasti. Oli vaikeata uskoa, että hän oli tuon nuoren miehen äiti — miehen, joka parhaillaan piteli häntä käsivarsillaan ja tuijotti häneen ankarin, tutkivin silmin.
"Missä on sisareni Yuki?" kysyi hän käheästi.
"Yukiko?" Madame Omatsu hymyili pyhimyksellisen uskottavasti. Yuki oli jo ehtinyt mennä nukkumaan. Ehkä hänen poikansa tahtoisi olla hyvä ja odottaa huomenaamuun. Ja äiti kysyi häneltä — kunnianarvoiselta pojaltaan ja perilliseltään — miten hän jaksoi ja oliko hän terve? Sitten alkoi äiti hyväillä rakastettua esikoistaan. Hän siveli Taron tukkaa ja nousi varpailleen ylettyäkseen suutelemaan häntä. Hän koetteli hänen vaatteitaan ja hymyili tyytyväisesti senvuoksi, että ne olivat samallaiset, jollaisia hänen miesvainajansakin oli käyttänyt. Mutta Taron kasvot synkkenivät synkkenemistään, eikä hänellä ollut halua vastaanottaa äidin hyväilyjä, vielä vähemmän vastata niihin, ennenkuin hän oli saanut selvän Yukista.
"Lähetä hakemaan häntä!" virkkoi Taro lyhyesti.
Lähettääkö häntä hakemaan? Oh, madame Omatsu pyysi jalolta pojaltaan kymmenen miljoonaa kertaa anteeksi, ettei hän ollut ehtinyt täysin selittää asian laitaa. Yuki oli todellakin mennyt levolle, vaan se ei ollut tapahtunut heidän omassa, tavattoman vaatimattomassa kodissaan Tyttö oli vierailulla muutaman ystävänsä luona.
Taro irrotti äitinsä kädet omistaan ja onnettomuutta ennustavin, leimuavin silmin työnsi hän hänet luotaan.
"Missä?"
"Missäkö? Ei kaukana kotoa — ehkä muutaman riisikentän matkan päässä."