Taistelu yön hiljaisuudessa.
Päivät ja yöt hoidettiin sairasta nuorukaista mitä huolellisimmin ja aina istuttiin hänen vuoteensa ääressä. Hän heittelehti edestakaisin väliin hiljaa ja katkonaisesti valittaen, ja ainoa sana, mitä kaikesta siitä voitiin erottaa, oli hänen sisarensa nimi.
Hiljaa ja hellästi hiveli äiti hänen kuumeista otsaansa ja hänen vapisevia käsiään, joiden punoittavaa hehkua hän koetti kylmin sivellyksin lievittää. Äidin kasvot olivat kalpeat ja kärsivät, syvät, tummat juovat ilmestyivät hänen silmiensä alle ja mustassa tukassaan hohti jo jokunen hopeasäie; mutta koskaan ei hän — ensimäisen yön tuskan ja surun jälkeen — antanut enää murheelleen näkyväistä valtaa, sillä hän tiesi, että jos hän sen tekisi, ei hän voisi hoitaa rakastamaansa poikaa. Hän kielsi itseltään kaiken levon unen ja istui yötä päivää vuoteen vieressä. Heidän palvelijattarensa pyysi häntä joskus menemään levolle, mutta hän vain pudisti päätään ja istui poikansa vieressä valppain, kyynelettömin silmin. Hänkö lepäämään? Kun Taro heittelehti edestakaisin kuumehoureissa! Ei! Vasta sitten hänkin hieman levähtäisi, kun jumalat suovat hänen pojalleen rauhaa ja helpotusta.
Liikuttavasti hän hymyili silloinkin, kun nuori amerikalainen vaativin sanoin koetti houkutella häntä hetkeksi nukkumaan.
"Antakaa minun valvoa teidän sijastanne", pyysi Jack. "Hänhän on rakas minullekin."
Mutta äiti ei vastannut sanaakaan, istui vaan liikkumattomana sairasvuoteen ääressä.
Jack Bigelow palasi takaisin Tokioon ja alkoi innokkaasti etsiä kadonnutta vaimoaan. Kaupungin koko poliisivoima pantiin liikkeelle ja rahoja ei säästetty. Sitä nakodaa, joka oli välittänyt avioliiton, kuulusteltiin ankarasti, mutta hän ei voinut antaa mitään tietoja. Myöskin teehuoneen omistaja vannoi valan, ettei Yuki ollut palannut hänen luokseen, ja valitti äänekkäästi sitä aineellista tappiota, mikä häntä sen johdosta oli kohdannut. Jonkun verran lohdutti häntä kuitenkin se melkoinen rahasumma, minkä Jack hänelle työnsi.
Vielä viidentenä päivänä Yukin katoamisen jälkeen oli tuo salaperäinen arvoitus ratkaisematta. Suuri palkinto luvattiin sille, joka voisi antaa kadonneesta jotain tietoa. Poliisi piti varmana sitä, että Yuki oleskeli Tokiossa, ja Jack antoi etsiä kaikki kaupungin mahdolliset ja mahdottomat loukot, mutta turhaan. Yksi luuli nähneensä erään nuoren tytön, jonka tuntomerkit suuresti muistuttivat Yukia, menneen teehuoneeseen samana iltana, kun Yuki oli kadonnut; toinen vakuutti hänen myyneen kukkia torilla; ja kolmas vannoi Yukin menneen erääseen saksalaiseen laivaan ulkomaalaisen herrasmiehen seurassa. Viimeksi mainitun tiedon antaja oli huomiostaan täysin varma, sillä kysymyksessä oleva tyttö oli ollut japanilainen, mutta hänellä oli siniset silmät ja ruskea tukka. Jokainen uusi tiedonanto oli kuitenkin aina poikkeuksetta väärä.
Väsyneenä ja sielultaan sairaana palasi Jack Bigelow takaisin Yukin kotiin. Muuan palvelija ilmoitti hänelle sen iloisen tiedon, että sairas nyt oli jonkunverran rauhallisempi. Aivokuume oli hiukan asettunut, ja potilas oli vaipunut vahvistavaan uneen. Väsynyt kun hän oli kaikkien turhien ponnistelujen jälkeen, koski tämä hyvä sanoma tavattomasti nuoren miehen hermoihin. Hän vaipui eräälle tuolille ja peitti kasvonsa käsillään, mutta vaikka hän itse olikin suuresti levon tarpeessa, tuli hän heti ajatelleeksi sairaan äitiä, ja hän tiedusteli levottomana, miten on madame Omatsun laita. Oliko tämä ollenkaan levännyt?
Ei, hän oli edelleen paikallaan poikansa vuoteen vieressä, ja he pelkäsivät, että elleivät he saisi häntä houkutelluksi nukahtamaan, hän varmaan sairastuisi.