Yukin retket.
Jos Jack olisi seurannut Yukia silloin kun tämä lähti hänen luotaan, olisi hän tietänyt, ettei häntä ollut koko Japanissa. Jättäessään hänet ja Taron oli hänellä vain yksi ainoa päämaali: ainaiseksi päästä pois sen veljen näkyvistä, jota hän niin suuresti oli rakastanut, vaan joka oli työntänyt hänet luotaan ja solvaissut häntä, häntä, joka oli luullut auttaneensa veljeään. Hän kulki Tokiota kohti pää kumarassa ja nyyhkyttäen kuin lapsi, joka pimeässä on eksynyt. Viimein saapui hän kaupunkiin.
Hän ei tietänyt, minne hän menisi tai mitä hän rupeisi tekemään; hän vain ajatteli suruaan. Harhaillessaan pitkin katuja hiljaa itkien ja valittaen muisti hän äkkiä sen teatteri asiamiehen osoitteen, jonka hän oli tavannut teehuoneen puutarhassa. Hän oli monasti uteliaana tarkastellut hänen antamaansa korttia, ja vaikka hän olikin unohtanut nimen, muisti hän kuitenkin, missä tuon herran piti asua.
Pitkän aikaa kuljeskeltuaan hän viimein löysi etsimänsä talon. Ja tapahtuikin niin onnellisesti, että tuo amerikalainen herra sattui olemaan kotona. Hän oli — kertoi puhelias palvelija — juuri palannut pitkältä matkalta lännestä, ja parin päivän perästä aikoi hän lähteä kotimaahansa. Tahtoiko neiti välttämättömästi tavata häntä? Palvelija luuli, että hänen herransa jo makasi.
Yuki pyysi puhutella häntä vain silmänräpäyksen, ja palvelija katosi. Pian sen jälkeen saapui teatteriasiamies närkästynein kasvoin. Mutta nähdessään Yukin muuttui hänen muotonsa kokonaan.
"Mitä! Tehän olette se nuori tyttö, joka teehuoneen puutarhassa tanssi ja lauloi?" huudahti hän. "Käykää sisään, käykää sisään!"
Hän johti hänet kiireesti sisähuoneeseen, ja Yuki seurasi häntä mielellään.
* * * * *
Kaksi päivää sen jälkeen jätti Yuki Yokohoma Maru-nimisellä laivalla synnyinmaansa Japanin.
Kun laivan ankkuri nostettiin, sulki hän silmänsä ja hänen täytyi pitää kiinni kaidepuusta. Ympärillään kuuli hän matkustajien nauravan ja rupattelevan, ja muutamat heiluttivat lakkejaan ja nenäliinojaan rannalla seisoville ystävilleen ja tuttavilleen. Vielä kauan sen jälkeen kun ranta jo oli kadonnut näköpiiristä, seisoi hän kannella ja puristi kaidepuuta molemmin käsin suonenvedontapaisesti.