Hän koetti hermostuneesti poskeansa.
»Viikkokausia pysyi kasvoissani hänen terävien hampaittensa jälki, joka oli kuin oravanpurema.»
»Entäs laukku?» kysyi amerikalainen iloisesti hymyillen.
»Se katosi samaa tietä», vastasi tulkki onnettoman näköisenä.
Tojin-san naurahti.
»Onpas hän omituinen ja nälkäinen metsänneito! Kaikki hänen retkeilynsä kuolevaisten ilmoille tarkoittavat aina vain ruokatavarain hankkimista.»
Genji avasi ihmetellen pienet, mustat silmänsä suuremmiksi.
»Niin, luonnollistahan se on. Tarvitseehan kettu-nainenkin ravintoa.»
»Sitä minäkin ajattelin, sillä tällä velhottarella on ihmisen ruumis, vai kuinka arvelet?»
»Niin on.»