Hän kuunteli mielellään kutsuääntä, — pysähteli ja odotteli ja tuli pahoille mielin aina, kun velhon ääntä ei enää kuulunut. Palvelijat huhuilivat ja sotilasvartijat kuiskuttelivat keskenään. He sanoivat kettu-naisen saaneen hänet noitapauloihinsa. Genji Negato toisti kuiskutukset isännälleen, joka hetken kuunneltuaan loi tulkkiinsa harmistuneen katseen.
»Noitapauloihin!» Tiedemies halveksi sellaista ajatustakin. Hän alkoi karttaa vuoristoseutuja ja kuljeskella joutoaikoinaan pitkin joen äyräitä, sillä täällä ei velhotar voinut huomaamatta häntä seurata.
Toukokuun lopulla kulki, ilman minkäänlaisia varoittavia luonnonenteitä, pyörretuuli kautta koko maakunnan; sen maininkina seurasi rajumyrsky, joka vuorokauden umpeensa reutoi vanhan shiron nurkissa. Iltayöstä oli joku kohdannut kettu-naisen haamun Matsuhairan päärakennuksen autioissa käytävissä.
Keskellä hiljaisuutta kaikui äkkiä kautta rakennuksen kirkaiseva hätähuuto »Hotogoroshi!» — murhaaja! — ja se sai koko palvelusväen talon eri osista ryntäämään suureen keittiöhuoneeseen. Kuin peljästyneet rotat livahtivat kaikki kiireesti sinne.
Itse Genji Negatokin tuhkanharmaana ja polvet tutisten seurasi muitten jälkeen tähän sangen vähäturvaiseen pakopirttiin. Varattuaan itselleen raskaampia, vaikka miekkaa paljon epäluotettavampia aseita, tointui hän vähitellen ja alkoi lopulta ivailla palvelusväen pelkuruutta. Jokaista vuorostaan hän kehoitti, määräsi ja vannoi menemään Tojin-sanin huoneisiin. Oli häpeällistä, kiehui hän, jättää muukalainen yksikseen sen tuntemattoman turmion saaliiksi, joka oli häntä uhkaamassa. Sillä selväähän oli, että olento, joka ennen oli harjoittanut pahanhenkisiä juoniaan vapaassa luonnossa, nyt lopulta oli päättänyt muuttaa ja astunut perikatoon tuomitun palatsin kynnyksen yli. Epäilemättä olivat pyörretuuli ja rajumyrskykin, jotka olivat murskanneet puoli kaupunkia, tämän noitahengen aikaansaamia, sillä olihan hänellä pahan voimaa. Jotain kauheata ja kamalaa oli varmaankin tulossa. Kukaan ei aavistanut, mitä se olisi, vaan merkit olivat pahat, pahat!
Hän kerrassaan unhotti arvonsa ja asemansa näiden keittiöihmisten joukossa ja uskoi heille pahimmat pelkonsa ja epäluulonsa.
Tojin-san nukkui pohjois-eteläisessä suunnassa, joka sopi vain kuolleelle ruumiille! Genji Negato oli rukoillut hänen muuttamaan asentoa, vaan muukalainen oli nauranut ja selittänyt ainoan tieteellisesti oikean suunnan olevan navasta napaan, sopusoinnussa ilmakehän sähkövirtani kanssa.
Illalla ennen tätä tapausta olivat kaikki neljä samurai-vartijaa kuulleet koiran valittavaa ulvontaa; kuun kehällä oli näkynyt musta pöllönkuva; hännätön kissa oli juossut »Ukin» — vuoripeikonpuun — alle. Samurai oli uskollisesti ilmoittanut nämä tapahtumat Tojin-sanille, ja nyt, juuri kun isku oli muukalaisvierasta kohtaamassa, tämä urhoollinen vartijasto, jonka ruhtinas oli asettanut, veteli huolettomia unia yashikissaan maatilan laidalla. Onpas se jumalien työtä!
Goto, keittäjä, yhtyi puheeseen hänkin:
»Juuri tänä aamuna», sanoi hän, »astuin kolme kertaa munankuorelle.»