»Niin, mutta kettu-nainen ei olekaan kolea pohjatuuli eikä etelän vallaton zephyri. Hänellä on inhimillinen ruumis, jonka tekin kyllä myöntänette. Metsän peitossa elävä villein eläin voidaan saada kiinni», ja hän lisäsi hiukan hiljaisemmalla äänellä, »ja kesyttää.»
Higo oli mietteissään, nuoret patrisilaiset kasvonsa vakavan ja voimakkaan näköisinä, vaan Junzo sukellutti poikamaisen säälinsä valtaamana arasti ja lempeästi kätensä Tojin-sanin käteen.
»Voi, rakas sensei», sanoi hän, »Teitä vainoaa ja kiduttaa tämä hirmuinen noita. Hän on pahansuovan silmänsä Teihin iskenyt.»
»Joutavia», sanoi opettaja melkeinpä äkäisesti, vetäen kätensä pois.
»Tällä tavalla minä en, Junzo, saa minkäänlaista apua.»
»Ette ole varmaan koskaan kuullut kertomusta Chugurosta. Se tapahtui Yedossa monta vuotta sitten, ylhäisyytenne. Hän oli Hatamoto Suzukin palveluksessa, oli niin terve ja virkeä kuin kuka muu tahansa. Tuli sitten aika, jolloin toverit eivät öisin häntä nähneet asemillaan, vaan vasta päivänkoitossa havaitsivat Chuguron tulevan huoneeseen, oudon näköisenä, kalpeana ja väsyneenä. Päivä päivältä hän kävi heikommaksi eikä voinut viimein nousta vuoteeltaan; pyysi vain ja rukoili, että hänet kannettaisiin erään sillan korvaan, johon pääveräjästä ei ollut kovin pitkä matka. Toverit eivät kuitenkaan totelleet. He kutsuivat sinne kiinalaisen lääkärin, joka selitti veren kuivuvan miehen suonissa. Kaikki selittivät sen kettu-naisen ansioksi ja kiinalainen lääkäri selitti, että tavallinen sammakko oli sotilaan silmissä näyttänyt ihanalta naiselta.» Poika vaikeni ja katseli huolestuneena opettajaansa. »Te, sensei, sanotte tätä vain taruksi, mutta pyydän hartaasti Teitä, kunnioitettava herra, varomaan lentävää kärpästäkin, hämähäkkiä ja mitä matelevaista tahansa, joka voi yashikiin tiensä löytää. Eihän voi tietää, millaisessa muodossa tämä kammottava velho koettaa Teitä vahingoittaa.»
Higo huomautti kärsimättömästi:
»Jos sensei todellakin on pahan pauloissa, niin mitäpä me turhaan hukkaamme sanoja menneitä muistamalla! Velvollisuutemme on keksiä joku tehokas keino, jolla saamme opettajamme tuosta vaivasta vapautetuksi.»
Hän alkoi nopeasti ja kiihkeästi puhella toveriensa kanssa japaninkielellä, ja näiden kasvonilmeet muuttuivat vähitellen päättäväisemmiksi. Nuorukaisten innolla he keskustelivat Higon tekemästä ehdotuksesta. Jonkun hetken kuluttua tämä äkkiä kääntyi Tojin-sanin puoleen.
»Annatteko meille vapaan pääsyn maallenne minä vuorokauden aikana tahansa?»
»Annan, varmasti. Ilmoitan siitä portinvahdille.»