»Ja saammeko kutsua sotilasvartijat avuksemme, jos olisi tarpeen?»
Tojin-san hymyili ystävällisesti.
»Kas vain, ettehän toki niin ankaroihin toimenpiteisiin ryhtyne?»
»Eihän tiedä. Vartijastokin voi olla riittämätön, mutta Shakan avulla me kyllä onnistumme!»
Tojin-san näytti käyvän levottomaksi.
»Ette saa tehdä mitään pahaa hänelle. Siinä on aivan kylliksi, jos voitte yllättää hänet jollakin yöllisellä hiiviskelyretkellä ja pakoittaa hänet ystävällisin, mutta samalla tarmokkain sanoin seuraamaan mukananne. Kun hänet kerran saatetaan kasvoista kasvoihin näkemään muita ihmisiä — sillä — onhan hän meidän kaltaisemme —, niin kyllä minä luullakseni sitten saan hillityksi tämän kettu-naisen yltiöpäisyyden.»
»Siitä asiasta on vaikeata mitään sanoa», puheli Higo kuin itsekseen. »Runoilija sanoo, että ihmiselo vuoroin tyynnä virtaa, vuoroin kuohuun kohoaa. Jos joudumme turmioon tätä tehtävää suorittaessamme, niin onhan se jumalien vallassa. Kaikki kohtalot ovat edeltäpäin määrätyt.»
»Te edellytätte kai seikkailun olevan uhkapeliä?»
»Emmepä muutoin siihen ryhtyisikään», vakuutti itsetietoisesti Nunuki, sivellen ajatuksissaan miekkansa kahvaa; kaikilla nuoremmillakin samurailla oli miekka vyöllä. Higo oli sitäpaitsi ruhtinaallisesta hovista, ja oli hän itse maaherran sukulainen.
Kun amerikalainen katseli nuorukaisia, jotka miehekkäästi koettivat rohkaista toinen toisiaan uhkarohkeaan ja hengenvaaralliseen yritykseen, niin hänen mieleensä juohtui samalla se hento ja arka olento, joka oli käytävien pimennoissa hänen edellänsä paennut. Väkisinkin pyrki hymy hänen huulilleen. Kuka hyvänsä näistä nuorukaisista olisi voinut jäntevillä käsivarsillaan murskata tytön yhdellä ainoalla otteella. Ja jos todellakin olisi ollut hengenvaara ajateltavissakaan, niin olisi hän itse silloin asettunut oppilaittensa rinnalle. Mutta sellaisesta mahdollisuudesta ei ollut puhettakaan. Tärkeätä oli saada asia ratkaistuksi ja työ päätetyksi, jotta saataisiin taikauskon ja ennakkoluulojen narrimaisuus todistetuksi. Lempioppilaittensa alakuloisuus ei tarttunut Tojin-saniin eikä häneen vaikuttanut se yksitoikkoinen, laulava äänikään, jolla he muistuttelivat juhlallisesti mieleensä Buddhan lausetta: