XIX.
Vuorimaissa ei pidetä aina lukua kultaisten kesäpäivien kulusta. Oli voinut kulua kuukausi tahi viikko tahi vain muutamia päiviä siitä kuin Tojin-san ja velhotar olivat Atago Yamaan vaeltaneet. »Pienen kuumuuden» ajasta oli jo päästy »suureen kuumuuteen», eivätkä he sitä huomanneet.
Vuoristoilma oli viileä. Edessä viheriöitsi ihana maaseutu. Kepeät varjot häilyivät auringon ruskeuttamilla poluilla. Hienot tuulenhenkäykset leyhyttivät hyviä tuoksuja heidän tiellensä. He asuivat auerverhoisessa paratiisissa, jossa kaikki henki kauneutta ja sopusointua. Heidän tunteensa olivat lintujen tunnetta, jotka leijailivat heidän yllänsä tai tulivat Taman kutsusta liidellen ja laadellen jakamaan riisi- ja marja-annoksia.
Tojin-san ei olisi löytänyt tietä takaisin kaupunkiin, vaikka olisi halunnutkin. Seitsemän kahdeksattaosaa maakuntaa oli vuorimaata, ja Tama oli johtanut hänet omia polkujaan myöten, omia tekemiään, joita ei kukaan muu tuntenut, kapeita salateitä, jotka kiemurtelivat vuoriston tiheimpien metsikköjen lävitse.
Ei pienintäkään asumusta, ei vähäisintäkään temppeliä ollut niitten polkuteiden varsilla, vaikka Tojin-san tiesi niitä olevan useitakin siinä vuoristossa ja oli kuullut lähempää ja kauempaa niin temppeli- kuin tuulikellojenkin soittoa.
Velhotar tunsi joka sopukan vuoristossa. Hän näytteli Tojin-sanille kirkasvetisiä lähteitä, salalampareita ja pienoisia järviä sekä uskomattoman ihania kallioluolia.
Pyhät kyyhkyset seurasivat Tamaa; ne tunsivat hänet. Ne olivat Tokiwan temppelistä, kertoi hän, olivat niiden hänen äidinpuoleisten esivanhempainsa perintöä, jotka olivat itse temppelinkin vuoristoon perustaneet. Hän tunsi ne kaikki, kunkin linnun erikseen, ja tiesi, miksi ne lentelivät näin kaukana temppelistä. Ne etsivät häntä, vartijaansa, joka oli niin monen monta päivää ollut poissa kotoa.
Kun Tojin-san ehdotti, että he käyttäisivät lintuja ruuaksi, karkkosi Tama peljästyneenä kauaksi hänestä. Koko ajan he olivat nauttineet riisiä, jota Tamalla oli sadoissa eri kätköpaikoissa tien varrella, kaloja, joita he pyysivät virroista, ja runsaasti kasvavia hedelmiä sekä villijuuria. Tyttö ei ollut koskaan kuvitellutkaan kyyhkysiä ateriainsa jatkoksi, ja senvuoksi olikin hänen peljästyksensä sangen liikuttava.
»Ne ovat temppelistä», sanoi hän varsin vakavasti. »Jumalat rakastavat niitä, enkä minä — minä saa syödä kiellettyä lihaa.»
»Kiellettyä lihaako?»