»Aijotko siis jättää sen työn minun kömpelöihin käsiini? Sitäkö minulle kertoaksesi olet saapunut Fukuihin?»
»Kuten lausuin», vastasi toinen koettaen irrottautua Tojin-sanin painavasta kädestä, »liioittelet sinä omaa vaikutustasi häneen. Mutta olkoon kuten sanoit — sinähän olet mies!»
Hän hypähti kiihkeästi ylös.
»Teetkö siis leikkauksen?» kysyi Tojin-san käheästi.
»Teen», vastasi toinen äreästi. »Luullakseni minun täytyy.»
Hän katseli hetken ystäväänsä, ja nyt vasta värähti ensi kerran liikutuksen tunne äänessä, kun hän jatkoi:
»Meidän kesken kyllä on asia sovittavissa. Ja sitäpaitsi olen vallan vakuutettu siitä, että tyttö pitää sinusta yhtä paljon, olipa hän sokea tai näkevä!»
»Asiaan ei vaikuta ainoastaan ruumiillinen muodottomuuteni», virkkoi Tojin-san tasaisesti, »vaan sekin, että minä olen jo kylliksi ijäkäs ollakseni hänen isänsä. Minulla ei ole enää nuorukaisen häikäilemätöntä rohkeutta ottaakseni hänet kaikista mahdollisuuksista ja epämiellyttävyyksistäni huolimatta. »Vanhaksi kirjatoukaksi» minua sanottiin jo Amerikassakin.»
»Loruja!» murahteli toinen. »Annettiinhan minullekin 'Vanha luukasa' lempinimeksi. Siitä päättäen olisimme kai molemmat jo vanhuudenhöperöltä. Mutta neljääkymmentä vuotta nuorempi mies on vielä parhaimmissa nuoruusvuosissaan. En ole elämässäni tuntenut itseäni nuoremmaksi», tiuskasi hän rehentelevästi.
»Mutta hänhän on vielä lapsi», sanoi Tojin-san pehmeästi, »— lapsi ijältään — ja sydämmeltään!»