»Teidän ylhäisyytenne ei varmaankaan usko kertomustani velhottaresta?” kysyi hän kohteliaasti.
»Legendat», vastasi Tojin-san harvakseen, »kuuluvat kirjallisuuteen; ne ovat tarinoita, jotka huvittavat ja viehättävät täysikäisiä ja pettävät lapsia. Länsimaissa emme enää niistä välitä. Sanomme niitä taikauskoksi ja tämän olemme tulella polttaneet kuten muinoin poltimme itse noidatkin.»
Japanilainen istui jäykkänä ja leyhytti koleassa huoneessa viuhkaansa edestakaisin.
»Ette siis länsimaissa usko henkiolentojen olemassaoloon?»
»Emme ainakaan luo niitä mielikuvituksellamme ja ajatuksillamme», sanoi amerikalainen vakavasti.
Virkamies vastasi kiihkeästi:
»Niitä on todellisesti olemassa Japanissa, kunnioitettava herra. Vaikka ette välitäkään niistä, niin tulevat ne väkisten tiellenne — kuten tänäkin iltana, ylhäisyytenne!»
Tojin-san hieman hätkähti. Sitten hän mietteissään tyhjensi piippunsa vanhaan pronssiseen maljaan, »hibakiin».
»Tahdotteko siis saada uskotuksi, että tämäniltainen kävijä todellakin oli — henki?»
»Pahempikin kuin henki» vastasi virkamies totisesti, »sillä hänellä on ainakin ihmishahmo.»