"Ah, minä olen väsynyt istumaan mallina, enkä minä huoli koko kuvaa itsestäni", vastasi poika, kiertäen ylimielisesti ja kiivaasti pianotuolin ympäri. Kun hän huomasi lordi Henryn, niin hieno puna kohosi hetkeksi hänen poskiinsa ja hän nousi ylös. "Suo anteeksi, Basil, mutta en tiennyt että kukaan oli sinun seurassasi."
"Tämä on lordi Henry Wotton, Dorian, vanha ystäväni Oxfordin ajoilta. Kerkesin juuri kertoa hänelle, mikä mainio malli sinä olet, ja nyt sinä pilasit kaikki."
"Ette ainakaan ole pilannut minun iloani saadessani tutustua teihin, mr. Gray", sanoi lordi Henry, astuen eteenpäin ja ojentaen kätensä. "Tätini on usein puhunut teistä minulle. Te olette suuresti hänen suosiossansa, ja pelkäänpä samalla myös yksi hänen monista uhreistansa."
"Nykyään olen lady Agathan mustassa kirjassa", vastasi Dorian näyttäen hullunkurisen katuvalta. "Lupasin tulla hänen kanssansa viime tiistaina erääsen klubiin Whitechapelissa, mutta minulta unohtui koko juttu. Meidän oli määrä soittaa duettoa yhdessä — kolme duettoa muistaakseni. En tiedä, mitä hän minulle sanonee. En uskalla käydä häntä tervehtimässäkään."
"Ah, kyllä minä välitän rauhan teidän välillänne. Hän on hyvin ihastunut teihin. Enkä todellakaan usko laiminlyöntiänne kovin vaaralliseksi. Kuulijakunta luuli varmaan kuuntelevansa duettoa. Kun täti Agatha istuu pianon ääreen, niin hän pitää ääntä aivan kahden verosta."
"Se ei ole imartelevaa hänelle, eikä juuri mikään kohteliaisuus minullekaan", vastasi Dorian nauraen.
Lordi Henry katsahti häneen. Niin, hän oli todellakin hyvin kaunis, miten kauniit nuo hienosti kaarevat, punertavat huulet, nuo vilpittömät, siniset silmät ja kiharaiset, kullankarvaiset hiukset. Hänen kasvoissaan oli jotakin, joka heti herätti luottamusta. Niissä oli nuoruuden avomielisyyttä sekä nuoruuden intohimoista puhtautta. Saattoi selvästi huomata, ettei maailma ollut häntä turmellut. Ei ihme, vaikka Basil Hallward häntä jumaloikin.
"Te olette aivan liiaksi kaunis uhrautuaksenne hyväntekeväisyydelle, mr. Gray, aivan liiaksi kaunis." Ja lordi Henry heittäytyi sohvalle ja avasi sikarikotelonsa.
Maalari oli sekoittanut värejänsä ja laittanut pensselit kuntoon. Hän näytti alakuloiselta, ja kuullessaan lordi Henryn viimeisen huomautuksen, hän vilkaisi häneen, ja hetken epäiltyään, sanoi: "Harry, minä tahtoisin valmistaa tänään tämän kuvan. Olisinko mielestäsi kovin epäkohtelias, jos pyytäisin sinua lähtemään?"
Lordi Henry hymyili ja katseli Dorian Graytä. "Pitääkö minun lähteä, mr.
Gray?" hän kysyi.