"Menitkö sinä ooperaan?" sanoi Hallward hyvin hitaasti, äänessä hillityn surun sävy. "Sinä menit ooperaan, vaikka Sibyl Vane makasi kuolleena jossakin likaisessa loukossa? Sinä voit puhua minulle muista ihastuttavista naisista ja Pattin jumalallisesta laulusta, ennenkuin tyttö, jota sinä rakastit, on päässyt haudan rauhaan ja lepoon? Tiedäppäs, sinä veikkonen, että hänen pieni, valkoinen ruumiinsa saa kestää vielä monta kauheutta."
"Älä puhu, Basil! Minä en tahdo kuulla!" huudahti Dorian hypäten pystyyn. "Älä puhu minulle tuosta asiasta. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Mikä on mennyttä, on mennyttä."
"Sinä sanot eilistä päivää menneisyydeksi?"
"Mitä se liikuttaa todellista ajankulkua? Vain typerät ihmiset tarvitsevat vuosikausia voidakseen irtautua mielenliikutuksistaan. Mies, joka hallitsee itseänsä, voi tehdä lopun surusta yhtä helposti kuin keksiä jonkun huvin. Minä en tahdo olla tunteitteni orja. Minä tahdon käyttää niitä, iloita niistä ja hallita niitä."
"Dorian, tämä on julmaa! Sinussa on tapahtunut täydellinen muutos. Ulkomuodoltasi olet aivan sama ihmeellinen poika, jolla oli tapana päivän toisensa jälkeen tulla minun atelieriini ja istua mallinani. Mutta silloin sinä olit yksinkertainen, luonnollinen ja teeskentelemätön. Sinä olit kaikkein vähimmin pilattu olento koko maailmassa. Sinä puhut ikäänkuin olisit sydäntä ja sääliä vailla. Se on kokonaan Harryn vaikutusta. Sen minä nyt näen."
Nuorukainen punastui ja astui ikkunan luo katsellen hetken aikaa vihreää, lehahtelevaa, auringon paahtamaa puutarhaa. "Minä olen suuressa kiitollisuuden velassa Harrylle, Basil", hän sanoi vihdoin — "suuremmassa velassa kuin sinulle. Sinä opetit minulle vain turhamaisuutta."
"No niin, olen saanut siitä rangaistukseni, Dorian — tai saan sen ainakin kerran."
"En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat, Basil", hän huudahti kääntyen ympäri.
"En ymmärrä, mitä sinä tahdot. Mitä sinä tahdot?"
"Minä tahtoisin saada takaisin sen Dorian Grayn, jota minä ennen maalasin", sanoi taiteilija surunvoittoisesti.
"Basil", sanoi nuorukainen astuen hänen luokseen ja laskien kätensä hänen olkapäälleen, "sinä olet tullut liian myöhään. Eilen kun kuulin, että Sibyl Vane oli tappanut itsensä —"