Onnellinen prinssi.
Itsekäs jättiläinen.
Satakieli ja ruusu.
Uskollinen ystävä.
Ihmeellinen raketti.
ONNELLINEN PRINSSI.
Korkealla kaupungin yläpuolella, suurella kivipaadella, seisoi onnellisen prinssin kuvapatsas. Hienot kultalehdet peittivät ylt'yleensä hänen ruumiinsa, silminä oli kaksi loistavaa safiria, ja suuri punainen rubiini loisti hänen miekkansa kahvassa.
Kaikki häntä ihailivat. "Hän on yhtä kaunis kuin tuuliviiri", huomautti yksi kaupungin neuvoksista, joka oli ymmärtävinään taidetta; "mutta yhtä hyödyllinen hän ei ole", lisäsi hän, sillä hän pelkäsi ihmisten luulevan häntä epäkäytännölliseksi, ja sitä hän ei todellakaan ollut.
"Miksi sinä et voi olla yhtä kiltti kuin onnellinen prinssi?" kysyi äiti pieneltä pojaltaan, joka itki, kun hän ei ylettynyt ottamaan kuuta taivaalta. "Onnellinen prinssi ei koskaan halua mahdottomuuksia."
"Minä iloitsen, että maailmassa on ainakin joku, joka on täysin onnellinen", mutisi alakuloinen mies katsellessaan ihmeellistä kuvapatsasta.
"Hän on aivan kuin enkeli", sanoivat Orpokodin lapset, jotka tulivat kirkosta loistavissa, tulipunaisissa hameissaan ja puhtaissa, valkoisissa esiliinoissaan.
"Mistä te sen tiedätte?" kysyi laskennonopettaja, "ettehän te ole enkeleitä nähneet."
"Olemmepa unessa", vastasivat lapset; ja laskennonopettaja rypisti kulmakarvojansa ja näytti hyvin vakavalta, sillä hän ei hyväksynyt lasten unelmia.
Eräänä iltana pieni pääskynen lensi kaupungin yli. Hänen ystävänsä olivat jo lähteneet Egyptiin kuusi viikkoa sitten, mutta hän yksin oli jäänyt heistä jälkeen, sillä hän oli rakastunut kaikkein kauneimpaan kaislaan. Pääskynen oli kohdannut hänet varhain keväällä lentäessään joen varrella suuren keltaisen perhosen jäljessä, ja hän oli ihastunut niin suuresti kaislan hoikkaan vartaloon, että hän jäi juttelemaan hänen kanssansa.