"Saanko rakastaa sinua?" kysyi pääskynen, joka tahtoi heti puhua suunsa puhtaaksi, ja kaisla kumarsi hänelle syvään. Ja pääskynen kierteli hänen ympärillänsä ja kosketteli vettä siivillään, jotta veden kalvoon kohosi hopeaväreitä. Sillä tavalla hän kosiskeli, ja sitä kesti kaiken kesää.
"Ompa tuo kummallista rakkautta", visertelivät toiset pääskyset; "eihän kaislalla ole yhtään rahaa, ja aivan liiaksi sukulaisia", ja totta tosiaan, joki olikin aivan täynnä kaisloja. Ja kun syksy tuli, niin kaikki pääskyset lensivät pois.
Kun he olivat lähteneet, niin tuntui elämä pääskysen mielestä kovin yksinäiseltä ja hän alkoi kyllästyä kaisla-neitoon. "Eihän hän osaa keskustellakkaan", sanoi pääskynen, "ja pelkäänpä, että hän on kovin koketti, sillä hän liehakoitsee aina tuulen kanssa". Ja tosiaankin, joka kerta kun tuuli puhalsi, niin kaisla kumarsi ja niiasi hyvin suloisesti. "Täytyyhän minun myöntää, että hän viihtyy hyvin kotona", jatkoi pääskynen, "mutta minäpä pidän matkoista, ja sen vuoksi täytyy minun vaimoni myös mielellään matkustella."
"Tahdotko seurata minua?" kysyi pääskynen vihdoin kaislalta; mutta kaisla pudisti päätänsä, hän oli niin kovin kiintynyt kotiinsa.
"Sinä olet vain leikitellyt minun kanssani", huudahti pääskynen. "Minä lähden pyramidien maahan. Hyvästi!" ja pääskynen lensi pois.
Pääskynen lensi kaiken päivää ja illan suussa hän saapui kaupunkiin. "Missähän minä voisin olla yötä?" hän sanoi. "Toivottavasti on minulle yösija valmistettu täällä kaupungissa."
Silloin hän huomasi kuvapatsaan korkealla kivellä.
"Tuolla minä voin levätä", hän sanoi, "se on hieno paikka ja siellä on kylliksi raitista ilmaa." Samassa hän lensi onnellisen prinssin jalkojen juureen.
"Minullapa on kultainen makuuhuone", hän puheli itseksensä katsellessaan ympärilleen, ja hän valmistui nukkumaan; mutta juuri kun hän aikoi pistää päänsä siiven alle tipahti suuri vesipisara hänen päällensä. "Kas kummaa!" hän huudahti; "ei ainoatakaan pilveä koko taivaalla, tähdet tuikkivat kirkkaasti ja kuitenkin sataa. Ilmanala pohjois-Europassa on todellakin hirveä. Kaisla piti sateesta, mutta hän onkin kovin itsekäs."
Sitten tipahti jo toinenkin pisara.