"Pannaanpas maata", sanoivat pojat, "ja kun me heräämme, niin vesi on kiehunut"; ja he heittäytyivät pitkäkseen ruohoon ja sulkivat silmänsä.
Raketti oli hyvin märkä, jotta kesti kauan ennenkuin se rupesi palamaan. Mutta vihdoin tuli tarttui siihen.
"Nyt minä lennän ilmaan!" hän huusi ja hän ojensi itsensä hyvin jäykäksi ja suoraksi. "Minä lennän tähtiäkin korkeammalle, paljoa korkeammalle kuin kuu, ja aurinkoakin korkeammalle. Totta tosiaan, minä lennän niin korkealle että —"
Ts! Ts! Ts! ja hän lensi suoraan ilmaan.
"Ihanaa!" hän huudahti. "Tällä tavalla minä lennän ikuisesti. Mikä menestys minulla oli!"
Mutta ei kukaan nähnyt häntä.
Sitten hän tunsi kummallista syyhytystä ylt'yleensä.
"Nyt minä räjähdän", hän huusi. "Minä sytytän koko maailman tuleen ja herätän niin suurta huomiota, ettei kukaan muusta puhukkaan kokonaiseen vuoteen." Ja tietysti hän räjähtikin. Rits! Rats! paukkui ruuti. Siitä ei ollut epäilystäkään.
Mutta kukaan ei kuullut, ei edes nuo pienet pojat, sillä he nukkuivat sikeästi.
Hänestä ei ollut muuta jäljellä kuin keppi, ja se putosi hanhen selkään, joka juuri käveli ojan reunalla.