"Maa-orja ei voi antautua kenenkään palvelukseen, sinähän kuulut perintönä kulkevien ihmisten luokkaan ja sinun herrasi olen minä, ruhtinas Platon Shestokow!"
Iivana parka! Hän tuijotteli tuskaa täynnä puhujaan, ikäänkuin karitsa jalopeuraan, kun hän sen käpälien alla väänteleksen. Suonenvedon tapaisesti kohoili ja laski hänen rintansa, kunnes hillitön epätoivon huudahdus puhkesi ilmi ja hän virkkoi:
"Kaikkien pyhimysten kautta, ruhtinas Shestokow, älkää valheella koettako pettää minna nuorukaisparkaa, — varmaankin te laskitte leikkiä minun kanssani, minua peloittaakseune, tuottaaksenne minulle tuskaa, sentähden että katseleisin teidän isälleni tekemänne häväistyksen lievemmässä valossa, — maa-orja, oi minun Jumalani, ei, — ei, sitä en ole, sitä en voi olla, sillä juuri se että olette ottanut minut taloonne, oman perheenne piiriin, todistaa jo että olette minut vapaaksi julistanut!"
Iivana kiinnitti katseensa sen miehen huuliin, josta yksin hänen kohtalonsa ratkaisu riippui. Kuumeesta palavana odotti hän vastausta ja hänen mielensä jännitys lisääntyi lisääntymistään, kun ruhtinas viivytteli vastaustaan, ikäänkuin ilkkuen nuorukaisen odottamattomalle hämmästykselle.
Vihdoin avasi Shestokow huulensa, mutta ainoastaan julistaaksensa odottavalle Iivanalle hänen kuolemantuomionsa, sillä niin kuului loppupäätös, että hän oli ruhtinaan maa-orja.
"Olen tosin tehnyt tyhmyyden", jatkoi barin, "kun kohotin sinut säätysi loasta, osoitin sinulle ylin määrin hyvyyttä ja annoin sinulle sellaisen kasvatuksen, joka ei sovellu perintönä kulkevalle ihmiselle, sillä silloin kohoavat hänen karvansa ja hän pöyhisteleikse, niinkuin sinä nyt teet. Mutta toisin se tulee vastedes olemaan ja solmupiiska tulee opettamaan, että sinulla on herra, jolla on rajaton valta sinun ylitsesi. Sinä olet minun orjani, minun Kreposnoi (perintöihmiseni), jonka ruumis ja sielu ovat minun omaisuuttani!"
Iivanalle kävi hengitys ahtaaksi, hänen kätensä hapuilivat ilmassa, ja hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi nähnyt vapauden enkelin, joka itkien poistui, — ja niinkuin äsken hänen vanha isänsä oli tehnyt, samalla tavalla kumartuivat Iivanankin polvet sen miehen edessä, joka oli hänen sielunsa herra, ja hän tarttui hänen vaatteensa liepeihin, itseänsä halveksimatta, ja hartaudella, joka olisi voinut kiveäkin liikuttaa, huusi hän nöyrästi rukoellen: "Olkaa armollinen, ruhtinas Shestokow, älkää olko julma minua kohtaan! Pappi on minulle uskontotunnilla opettanut, että ihmisen korkein pyrintö olkoon pyrkiä Jumalan kaltaiseksi, kilvoitella hänen kanssaan äärettömissä hyvissä töissä ja laupeudessa. Myöskin teille, ruhtinas Shestokow, on tämä kehoitus lausuttu, sillä tekin olette ainoastaan ihminen, jos kohta aatelismies ja äärettömän rikas. Oi, pyrkikää tekin tätä korkeinta tarkoitusperää kohti ja osoittakaa laupeutta; lausukaa se suloinen sana, joka minut vapaaksi tekee, joka minut itselleni antaa takaisin! Te nimitätte monta sataa sielua omiksenne, mitä merkitsee teille, jos te omistatte jonkun enemmän tai vähemmän, ja ajatelkaa vielä, että minä sen sivistyksen kautta, jonka olette minulle antanut, kaksinkertaisesti tulisin onnettomaksi, jos te pysytte päätöksessänne, että minä tunnen koko laajuudessaan vapaussanan korkean merkityksen, kun se muille maa-orjillenne on aivan vieras, he kun ovat tottuneet kahleisiinsa, joita he elämänsä alusta asti ovat kantaneet. Sentähden vielä kerran: osoittakaa laupeutta ja lahjoittakaa minulle armonne!"
Sillä aikaa kuin Iivana puhui nämät sanat mitä hartaimmin rukoilevalla äänellä, oli Shestokow ottauut esille taskukirjansa, johon hän rypistynein otsin näkyi merkitsevän jotain vähäpätöistä. Nyt sulki hän sen jälleen, astui muutamia askeleita taaksepäin ja lausui voudille:
"Tuolle pojalle annettakoon peltomiehen puku ja pantakoon tähän työosastoon. Minä käsken sinua pitämään häntä kovalla, että hän pian nöyrtyisi. Neljäntoista päivän kuluttua jätät aina minulle tietoja hänen käytöksestänsä ja ahkeruudestaan, jonka perästä sinä minulta saat käskyn joko häntä rangaista tai sillä palkita, että hän saa jotain vähemmän halpaa työtä toimitettavakseen. Mitä Andreakseen tulee, niin jättäköön hän neljäskolmatta tunnin kuluessa ohrasäkin takaisin, muuten saakoon hän maistaa solmupiiskaa, ja otettakoon hänen pelto-osansa takavarikkoon."
Luoden ilkeän katseen isään ja poikaan, kääntyi Shestokow ovelle ansaiten täten täydellisesti nimityksen "hirmuinen." Hän kuuli Iivanan kimeän kiljahduksen ja vanhan miehen kirouksen, mutta sitä hän ei ottanut huomioonsa, vaan palasi linnaan lähteäkseen vielä samana päivänä poikansa Michaelin kanssa takaisin pääkaupunkiin.