Tämä hänen urhotyönsä tuli pian tunnetuksi ja saapui myöskin Jerupkowin korviin, ja vaikka eno ja sisarenpoika eivät eläneet hyvässä sovussa, läksi Jerupkow kumminkin ruhtinaan asunnolle, sillä hänestä oli rakkaus lähimmäistä kohtaan asetettava korkeammalle, kuin oma inhimillinen ylpeytensä. Hän otti Iivanan asian innolla omakseen, johdatti hirmuvaltaisen enonsa mieleen mitä liikuttavimmalla tavalla, että hän kaksinkertaisesti oli rikkonut nuorta ihmistä vastaan siten, että hän ensiksi oli antanut hänelle sivistyneen kasvatuksen, ja sitte sysännyt hänet takaisin maa-orjuuden kurjuuteen ja siis murtanut neron, joka epäilemättä tieteen palveluksessa olisi jotain arvokasta saanut aikaan.
Ruhtinaalla oli ainoastaan pilkallinen nauru vastauksena, ja antoi hän vielä sisarensa pojan tietää, että hän piti häntä intoilijana, joka ennemmin tai myöhemmin oli hourulaitokseen vietävä. Vihdoin sanoi hän myöskin Jerupkow'lle kuivasti, ettei hän uudistaisi käyntejänsä, sillä hän ei tahtornit olla hänen kanssansa minkäänlaisissa tekemisissä.
"Gladkoin ennustus", hän lisäsi tähän, "on käynyt toteen, ja tämän Iivanan raakuus on puhjennut ilmi, niinkuin kaikissa perintönä kulkevissa ihmisissä, joskohta hän kuinka kauan tahansa on elänyt paremmissa seuroissa. Gladkoi on osoittautunut tarkka-älyiseksi ajattelijaksi, ja minä pidän viisasten ihmisten seuraa parempana kuin narrien."
Jerupkow kärsi tämän loukkauksen, kun hänellä ei muuta tarkoitusta ollutkaan kuin pelastaa yksi ihmissielu perikadosta. Hän tarjosi ruhtinaalle Iivanan lunnaaksi melkoisen summan, mutta sekin keino petti, ja karvaalla mielellä jätti jalo mies julman sukulaisensa. Ainoa, jonka hän voi tehdä huojentaaksensa isän ja pojan asemaa, oli antaa vanhalle Andreakselle ne varat, jolla hän voi tyydyttää armottoman herransa vaatimuksia.
Saman päivän iltana ajoi ruhtinaan komeat matkavaunut maantietä myöten pois maahovilta, ja nuori ihmisraukka, peltomiehen likaisessa puvussa, seurasi kauan silmillään kiiltäviä ajopeliä, tarttuaksensa sitte uudelleen kuokkaansa, jolla hän jatkoi työtänsä hajoittamalla kovia maakokkareita vainioilla.
III
Talvipalatsissa.
Toisella rannalla Nevajokea, joka jakaa Pietarin kahteen osaan, kohoaa jättiläisrakennus, jonka pinta-ala käsittää noin 8000 neliömetriä. Se on keisarillinen palatsi, niin kutsuttu talvipalatsi. Rakennuksen ulkonainen komeus jatkuu sen sisäpuolellakin. Suuremmoiset marmoriportaat johtavat moniin juhlasaleihin, joitten joukossa tuo valkeasta marmorista rakennettu Pyhän Yrjön sali sekä vuoden 1812 sodan kenraalien ja sotamarskien kalteri ovat ensi sijaan asetettavat, jota vastoin tavallisen suuressa huoneessa ylimmäisessä kerroksessa säilytetään kruunun katleudet, joitten joukossa valtikka varustettu 195 karaattia painavalla timantilla, jonka keisarinna Katharina kerran osti 500,000 ruplalla. Talvipalatsin koko rakennustyyliä vastaa täysin sen sisustus, niinkuin myöskin tuo ylellisesti koristettu kabinetti, johon me nyt lukijaa johdatamme, kyllin osoittaa. Seinien koristustapa, huonekalut ja sadottain pientä rihkamaa, kallisarvoisista vaaseista alkaen pienempään pikku esineesen asti, osoittavat Ludvig XIV aikakauden taidesuuntaa, ja tuo omituinen näkinkengän muoto, joka tälle rakennussuunnalle on antanut nimensä, astun joka paikassa silmiin.
Tuo uhkea ja upea huone näytti melkein kantavan liian raskaan taakan ja tuo ääretön joukko pehmoisia pieluksia, koruompeluksia ja muotitavaroita antoivat sille naisen asuinhuoneen luonteen. Näitten seinien sisällä ei kumminkaan vallinnut mikään naisellinen olento, päinvastoin oli se aiottu mitä vakavinta työtä varten, sillä meillä on nyt edessämme keisari Aleksanterin luku- ja työkabinetti.
Oli aikainen aamuhetki, mutta jo istui tsaari upean kirjoituspöytänsä ääressä edessään lukematon kasa kirjeitä ja anomuskirjoja, jotka kaikki odottivat vuoroansa. Keisari Aleksanteri ei kumminkaan kääntänyt silmiänsä näihin papereihin, vaan kiinnitti ne vakavasti erääsen suureen, avattuun kirjaan, — kirjojen kirjaan —, jota kielessämme yksin sanoin Bibliaksi nimitetään. Jo monta ajaistaikaa sitte oli keisari ottanut tavakseen joka päivä lukea pyhää raamattua, hän kuljetti sitä mukanansa kaikilla matkoillansa aina ahkeroiden noudattaa sen osoituksia, ja ne sanat, jotka hän tästä esimerkkiä ansaitsevasta tavastansa lausui eräälle likeiselle ystävälle, kuvaavat niin sattuvasti hänen sisällistä ihmistänsä, ettemme voi niitä jättää lukijalle kertomatta.