"Olen sen kyllä sanonut, mutta eivät ota sitä uskoakseen."
"Sinä olet koko pöllöpää. Mene sitten toiseen puotiin ja pidä huolta siitä, että vaunut ja hevoset ovat valmiit, kello kolme lähdemme. Noh, mitä siinä seisot ja töllötät suu auki?"
"Tahtoisin rahaa, barin, voidakseni maksaa tavarat puotiin."
"Enkö jo ole sanonut, että huomenna saat", pauhasi Markowna ja polki jalkaansa.
"Mutta kun puotimies ei sitä usko."
"Suu kiini! Sano hänelle, että huomenna hän saa rahat ja sillä hyvä. Tänään on juhlakulkue, siis en jouda ajattelemaan tuollaisia vähäpätöisiä asioita."
Petruscha alkoi taas poistua, mutta barin huusi hänelle vielä: "keisari ja keisarinna ottavat myös osaa juhlakulkueesen, katso että ajat lähellä heitä, silloin tuo kurja räätäli ei uskalla tulla minua häpäisemään. Ymmärrätkö??"
"Kyllä ymmärrän!" murisi kuski ja poistui.
Näytti siltä kuin itse taivaskin suosisi tätä pietarilaisten juhlaa, sillä tuo talvinen raju-ilma oli lakannut, harmaat pilvet olivat kadonneet ja aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta. Kaikkiin pääkaupungin taloihin ilmestyi poliiseja, jotka asukkaille ilmoittivat, että heidän keisarilliset majesteettinsa tulisivat olemaan läsnä tämän päiväisessä juhlakulkueessa, jonka tähden kehoitettiin yleisöä lukuisasti saapumaan.
Tämä tiedonanto sai kaikki jalkeille — vieläpä senkin rajoitetun joukon, joille tämmöiset näytelmät eivät tuottaneet minkäänlaista huvitusta ja jolle uteliaisuus oli tuntematon. Hekin menivät — vaikka vastenmielisesti — ottamaan osaa tuohon suureen juhlakulkueesen, sillä tavalla torjuakseen kaiken epäilyksen etteivät he olisi kylliksi keisarillismielisiä, poliisit kun tuomitsivat ankarasti kaikkia niitä, jotka tänä iltana uskalsivat jäädä kotiin.