"Roskajuttuja, kotitarkastuksia korkeitten aatelisherrain luona, nämä kun par'aikaa ovat poissa kaupungista."
Ilia tiesi kokemuksesta ettei nadsirateli ennen puhuisi, kuin hän saisi vatsansa täytetyksi ja kurkkunsa kostutetuksi; sentähden tilasi hän palvelijalta vieraallensa aika portsionin paistia ja pullon punaista viiniä, ja että Markowna niinpian kuin suinkin tulisi soveliaalle tuulelle, lisäsi hän vielä että palvelija pitäisi varalla pullon kylmää sektiviiniä.
"No tuli ja leimaus", huusi nadsirateli ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Tehän olette tänään suurenmoinen!… sektiä! Sehän on oikein korkea-aatelinen juoma!"
"Minä olenkin tehnyt hyvän ahveerin", naurahti isä Ilia, "ja tiedättehän että minulle on mieluista, kun voin tarjota hyville ystäville hienot ryypyt."
Keskustelu koski ensiksi vähäpätöisiä asioita ja lakkasi kokonaan, kun palvelija kantoi pöytään höyryävän paistin. Nadsirateli kiintyi nyt ruokansa nauttimiseen, kostutti samalla niin ahkerasti kurkkuaan, että toinen viinipullo kohta oli tarpeen, ja vasta kun hän mukavasti nojautui tuolinsa selkänojaa vasten ja tapansa mukaan rupesi mauskuttelemaan kielellänsä, alkoi Ilia jatkaa aloitettua puhetta kysymällä:
"Kenenkä luona on siis korkea-arvoinen poliisi niin myöhäisenä iltahetkenä pitänyt kotitarkastuksen?"
"Niin", mauskutteli nadsirateli, "se on oikeastaan salaisuus."
"Älkää tehkö itseänne naurettavaksi tekaistulla salaisuuden tavoittamisella, etenkin kun te hyvin tiedätte että minä jo huomenna tai ylihuomenna sen saan tietää keisarilliselta herraltani. Eläköön ystävyys ja avomielisyys!" lisäsi hän tähän lasiansa kohottaen, Markowna kilisti lasillansa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja kuiskasi sitte hiljaa Ilialle:
"Tällä kertaa on se koskenut herroja Trubetskoita ja Gladkoita."
"Noh", kysyi Ilia odotellen, "onko tämä kotitarkastus tuottanut mitään tuloksia?"