Nadsirateli nyökäytti päätään myöntävästi ja hänen yrmeä katseensa osoitti, ettei koko tapahtuma ollut hänestä mieluinen.
"Silloin on vihdoinkin hänen ylhäisyytensä ruhtinas Shestokow paljastettu", naurahti vanha herra.
"Tuletteko te taas tuohon vanhaan aineesenne", huusi nadsirateli harmissaan. "Kuinka usein olenkaan jo sanonut teille, etten tiedä mitään ruhtinaasta."
"Mutta minä en teitä usko sittenkään, ja loppupäätös tulee osoittamaan, olenko oikein arvannut."
"Silloin erehdytte", vastasi Markowna nähtävästi ilosta ilkkuen, "Trubetskoin ja Gladkoin luona löydetyissä papereissa ei ole kertaakaan mainittu hänen ylhäisyytensä nimeä."
"Siitä huolimatta jään minä uskooni, ettei ruhtinaan asiat ole aivan selvillä, ja että te hänestä tiedätte enemmän kuin hänelle olisi suotuisaa."
Nadsiratelin katse tuimistui; hän ilmaisi vihastuneen mielialansa, kun hän sysäten lasinsa syrjään virkkoi: "Jos te ainoastaan sentähden olette kutsunut miuua, että saisitte uudelleen kiusata pitkäpiimäisillä kysymyksillänne, niin en suinkaan kiitä teitä siitä, ja siinä tapauksessa lienee parasta, että minä jätän hyvästi. On jo myöhäistä ja minun tulee aikaiseen olla esimieheni luona."
Hän nousi, mutta kun hän tarttui hattuun ja keppiin, ei hän oikein tiennyt josko lähteä vai jäädä, kun palvelija samassa tuokiossa tuli kantaen hopeakaulaista sampanjapulloa, ja vanhus hartaasti pyysi häntä viipymään vielä hetkisen.
Kohta pamahti korkki ja tulinen viini kuohua porahteli lasissa.
"Eläköön ystävyytemme!" huusi vanha herra, ja nadsirateli ymmärsi että hänen sivistyneenä miehenä piti kilistäen vastata siihen.