"Te puhutte aina ystävyydestänne", lausui hän epäillen, istahtaen samalla entiselle paikalleen, "ja kumminkin en vieläkään tiedä, missä suhteessa minä teihin olen, joskohta onkin jo monta vuotta kulunut siitä, kun minulla oli kunnia tehdä teidän tuttavuuttanne."
"Se tulee siitä, että te herrat poliisilaitoksessa olette niin suuressa määrin epäluuloisia", jatkoi Ilia nauraen.
"Ei, ei", vastasi Markowna päätä pudistaen. "Minä tiedän hyvin hyvästi, että te olette etsinyt minun tuttavuuttani, koska te luulitte että minä tietäisin jotain, joka paljastaisi ruhtinas Shestokowin. Jokaisessa tilaisuudessa palaatte tähän asiaan, ja teidän anteliaisuutenne on liian suuri lähteäkseen puhtaasta ystävyydestä. Te olette viekas, vanha herra, mutta en minäkään ole päälleni pudonnut sen saatte uskoa."
"Muutenhan ette olisikaan salaisen poliisin palveluksessa", myönsi Ilia leikillisesti, koettaen pitää vieraansa lasia reunojansa myöten täynnä, joka nadsiratelin synnynnäisen janon vuoksi olikin vaikeata. "Miksi minä kieltäisinkään, että käsi kädessä ystävyyteni kanssa teihin minulla on toivo päästä ruhtinaan salavehkeitten ja juonien perille. Te olette hänen kanssansa tekemisissä suurimmassa salaisuudessa, te teette matkojakin hänen tiluksillensa ja hänen ylhäisyytensä on erittäin antelias teitä kohtaan. Häntä on teidän kiittäminen, että voitte elää niin suuresti, sillä teidän tulonne eivät ole sitä laatua, että voitte niillä niin paljon potkia."
"Minua hämmästyttää teidän tietonne", sanoi Markowna hämmästyen. "Mistä te kaiken tuon tiedätte?"
"Epärehellisten ihmisten rehellisten tunnustusten kautta", naurahteli Ilia viekkaasti ja jatkoi hetken perästä hiljaisella äänellä: "Teidän tulee tietää että minä omistan erään taikajuoman, kultaveden, jolla on ihmeellinen voima saada jokaisen ihmisen, joka siitä on maistanut tunnustamaan totuuden, sillä tavalla saan minä tietoa jokaisesta salaisuudesta, olkoon se miten hyvänsä kätketty."
Nadsirateli, joka juuri oli lasia kohottamaisillaau, pani sen säikähtyneenä pöydälle ja katseli epäluulolla sen kuplivaa sisältöä.
"Juokaa huoleti siitä", nauroi Ilia, "sampanjaan en ole sitä sekoittanut — ei se ole ollut tarpeenkaan, sillä te olette jo maistanut minun taikajuomaani."
"Piru ja helvetti! Sepä vielä puuttuisi!" huusi Markowna tahtomattansa tarttuen vatsaansa.
"Mitenkäs muuten", nyökkäsi vanhus, jonka silmissä ja huulilta veitikka vekkulehti. "Te tulette sen pian havaitsemaan, mutta ensin pitää minun jotain teille ilmoittaa. Tulkaas tänne: eläköön ystävyys!" Hän antoi uuden pullon paukkua ja täytti lasit, mutta taikauskoinen ja epäluuloinen nadsirateli ei taipunut maistamaan pisaraakaan lasin sisältöä.