"No hyvä", nyökäytti isä Ilia päätään, "silloin juon minä tätä jaloa nestettä yksin. Mutta kuulkaas nyt. Te nautitte päällikkönne täyden luottamuksen, ja hän kyllä tietää pitää arvossa teidän virka-intoanne ja viekkauttanne. Siitä huolimatta seisotte nyt sillä asteella, että olette lähellä joutua mahtavan herran epäsuosioon, vieläpä voitte saada matkapassin Siperiaan."
Jos joku tässä tuokiossa olisi nähnyt nadsiratelin typerää naamaa, niin hän varmaan olisi purskahtanut makeaan nauruun; vanha ystävämme Ilia osasikin vaan suurella vaivalla pysyä totisena.
Markowna koetti tointua ja änkytti: "Te… tahdotte minua vaan… säikyttää, haha, mutta… ei se teitä hyödytä!"
"Jos teillä olisi puhdas omatunto, ystäväiseni", kuiskasi Ilia, "niin ette olisi niin säikähtänyt, ettekä tarvitseisi vapista ja tutista. Niin, niin, minun kultaveteni alkaa jo vaikuttaa."
Markownalle nousi kaikki veri päähän; hänen ruumiissansa alkoi kiehua ja kuohua; hän oli vakavasti vakuutettu siitä että Ilian kirottu taikakeino oli syypää tähän kaikkeen. Isä Ilia siirtyi häntä aivan lähelle ja jatkoi kuiskaten salaperäisellä äänellä:
"Kun te ette tahtoneet puhua minulle täyttä totuutta ruhtinaan suhteen, niin käännyin minä erään kirjurinne puoleen. Minun kultaveteni teki hänessä kohta toivotun vaikutuksen. Minä sain tietää että hänellä on ystävä, joka palveli kirjurina erään teidän virkaveljenne luona ja tietäisi teistä sangen paljon. Tämäkin poika sai maistella minun kultavettäni, ja katso minä pääsin rakkaan ystäväni Markownan siivojen salavehkeitten perille."
Nadsirateli tuli yhä levottomammaksi, ja alkoi tuoliaan työkkiä sinne tänne, mutta Ilia veti istuimensa aina lähemmäksi ja kuiskasi hänelle yhä edelleen:
"Ajatelkaas, muutamia vuosia sitte anasti tuo kunnianarvoinen Markowna virkaveljeltänsä kirjeen, jonka sisällöstä kävi selville, että herrat Trubetskoi ja Gladkoi kuuluivat salaiseen seuraan, joka väijyi tsaarin henkeä. Ruhtinas Shestokowin nimi on myös mainittu tässä kirjeessä ja vieläpä sellaisella tavalla, että siitä tullaan siihen vakavaan vakuutukseen, että hänkin kuuluu salaliittolaisiin."
"Haa", hohotti nadsirateli, ja hampaat kolisivat vastakkain, ikäänkuin hän jo olisi tuntenut Siperian jääkylmän tuulahduksen. "Se kirjuri, jolta olette sen tiedon saanut, on heittiö, joka on teille valehdellut!"
"Heittiö hän kyllä olkoon", vastasi Ilia ukko hyvin rauhallisesti, "mutta valhetellut ei hän ole; sitä hän ei voinut kultaveden vuoksi, jota minä annoin maistaa."