"Ja minä sanon sittenkin, se koira valehtelee", huusi Markowna tointuen hämmästyksestään. "Tuokoon todistuksen syytöksistään."
"Sen hän jo on tehnytkin", nyökäytti vanha herra aivan ystävällisesti, ikäänkuin olisi ollut kysymys jostain ilosanomasta. "Kun hän tiesi, minkä kavalan ketun kanssa hän oli tekemisissä, piti hän varmimpana hankkia itsellensä todistuksia häntä vastaan. Hänen taitonsa jäljitellä toisen kirjoitusta tuli hänelle tässä hyväksi avuksi. Hän kopioi sen kirjeen, jonka hän herraltansa anasti, antoi kopion ystävä Markownalle ja piti itse alkuperäisen."
"Saakeli", huutaa tokasi nadsirateli niin ajattelematta, että Ilian täytyi makeasti nauraa, Kun hänen iloisuutensa jälleen oli asettunut, kertoi hän edelleen:
"Tämän tärkeän paperin olen minä kirjuriheittiöltä ostanut. Mutta kun nyt ystäväni Markowna on virkavalallensa ottanut, että nimet kadonneessa kirjeessä ovat kuuluneet toisin kuin Trubetskoi ja Gladkoi, niin voipi tämä nyt hänet heittää itse helvetin kattilaan. Niinpian kuin minä jätän tämän sisältörikkaan kirjoituksen salapoliisin päällikölle, ja hän saapi tietää ystäväni Markownan vehkeet, niin vaeltaa hän auttamattomasti Siperiaan. Mikä on teidän oma ajatuksenne?"
"Minä olen teidän vallassanne", murisi nadsirateli turhaan miettien keinoa päästä pulasta. "Mitä te minulta vaaditte?"
"Ensiksikin ettette mieti kostoa missään muodossa kirjurianne ettekä virkaveijeänne kohtaan, vaan jätätte heidät rauhassa paikoilleen — ja toiseksi että te, mitä ruhtinas Shestokowiin tulee, puhutte suunne puhtaaksi. Minä tiedän ettei hän ainoastaan kuulu tähän salaliittoon, vaan onpa vielä yksi sen pääjohtajiakin."
"Silloin en todella voi teille paljon enää ilmaista", vastasi Markowna aikaa voittaakseen. "Kumminkin tulee teidän ajatella että ruhtinas on osoittanut minua kohtaan suurta anteliaisuutta, ja että tekisin itselleni hyvin huonon palveluksen, jos minä —"
"Täyden totuuden sanoisin", keskeytti häntä isä Ilia nopeasti, "tällä olettekin nyt kokonaan puhunut itsenne pussiin. No hyvä, toinen käsi pesee toisen, ja ette tarvitse pelätä kärsivänne vahinkoa, jos vihdoinkin kerran päästätte totuuden kunniaansa. Minä jätän teille neljänkolmatta tunnin ajatusajan. Jos te siksi olette jättänyt päälliköllenne tarkan kertomuksen ruhtinaan toimista salaliittolaisena, niin maksan minä teille 10,000 ruplaa ja saattepa vielä lisäksi myös sen palkinnon, jonka salaisen poliisin esikunta on määrännyt salaliittolaisten pääjohtajan ilmisaamisesta. Te saatte siten tosin ruhtinaan viholliseksenne, mutta ette pane arvoisata itseänne vähimmänkään vaaran alaiseksi, kun voitte sanoa, että teidän toimenne Shestokowin kanssa vaan on ollut näennäinen päästäksenne tarkoituksienne perille. Siten te luultavasti tulette asemassanne edistymään, vaikk'ette ole sitä ansainnut. Mutta niin on nyt meillä Venäjällä, Jumala paratkoon, asioitten meno!"
Näitä sanoja lausuessaan nousi isä Ilia paikaltansa ja otti turkkinsa naulasta. "Siis", virkkoi hän vielä jättäen jäähyväiset tylsästi miettivälle nadsiratelille, "neljänkolmatta tunnin kuluessa toivon saavani vielä kuulla teistä jotain, tai käyn minä tervehtimässä salapoliisin päällikköä, ja silloin on teidän matkanne Siperiaan varma. Miettikää nyt asiaa. Hyvää yötä." Hän maksoi palvelijalle laskunsa ja läksi pois.
Markowna jäi yhä jörottämään miettivään asentoonsa. Hetket kuluivat hänen huomaamattansa; hän ei huomannut että vieraat ravintolasta hälisivät ja että hän vihdoin oli yksin — kunnes viimein palvelija astui hänen eteensä sanoen: