"Hieno vieras", naurahti parrakas vartija törkeällä tavallaan silmäillen sisältöä. "Tulee tietysti aatelisten osastoon."
Santarmi meni takaisin suljetuille vaunuille, irroitti raskaan rautatangoa sen takapuolelta, avasi kapean oven ja vaati vangittua astumaan ulos sekä seuraamaan häntä.
Jerupkow totteli käskyä ja astui suuren vankilan etuhuoneesen, jonka raudoitettu ovi heti hänen takanansa lyötiin kiinni ikäänkuin ruumisarkku. Meidän jalo ystävämme värähti ja hänen kalpeat kasvonsa kalpenivat yhä enemmän. Hänen silmänsä tarkastivat tuota korkeata, avaraa ja synkkää holvia, jossa hän nyt seisoi, ja hänen korviinsa kajahti tuo kamala kalske, jonka vahtimiesten kiväärit aikaansaivat ja herättivät kammottavan kai'un käytävissä. Viimeinenkin jäännös rohkeutta, joka häntä oli seurannut aina vankilan portille, katosi nyt, ja väristen katseli hän tuota korkeata rautaristikkoa, jonka ohitse hän nyt kulki, ja jonka takana kirjurien huone oli. Sotamies lähestyi häntä tutkiakseen tarkoin hänen taskujaan ja vaatteitaan. Kaikki otettiin häneltä pois, ei hän edes saanut pitää paperipalastakaan.
Jerupkow luuli näkevänsä unta, sillä että hänet vietäisiin tänne, johon pahimpienkin rikoksien tekijät suljettiin, ei hän ollut mahdollisena pitänyt.
Kun vartija oli jättänyt virkakirjeen ylimmäiselle kirjurille, asetti Jerupkow hänelle kysymyksen, miksi hänen kanssansa näin meneteltiin.
"Sitä emme tiedä", kuului lyhykäinen selvitys. "Vasili, hoi tänne, vie hänet n:o 1!"
Sotamies otti vangitun huostaansa ja kuljetti hänet pienemmälle portille lukuisan vankilavahdin ohitse kivitettyyn, avaraan, korkealla paaluaidalla ympäröityyn pihaan, jota joukko korkeita rakennuksia rajoitti. Kaikissa kerroksissa nähtiin rautaristikoilla varustettuja ikkuna-aukkoja, joitten takana nyt uteliaita kasvoja kurkisteli, nähdäkseen sen uuden toverin, jonka venäläinen oikeus oli heille lähettänyt.
Jerupkowin täytyi nousta toiseen kerrokseen portaita myöten, jotka päättyivät pitkulaiseen käytävään, Sen lukuisat ovet olivat numeroidut, ja uusi tulokas työnnettiin huoneeseen n:o 1. Seiniä pitkin kulki lautoja penkkinä, ja sellainen osoitettiin Jerupkowille vuoteeksi, pöydäksi ja tuoliksi.
Kalpeakasvoisia, nälistyneitä ihmisiä tuijotti häntä vastaan, puettuina paitoihin ja housuihin karkeasta säkkikankaasta, yhtä likaisia kuin ne lattiapalkit, joitten päällä he paljain jaloin kävelivät.
Tuskin oli sotamies poistunut, kun nämä elävänä kuolleet ympäröivät Jerupkowin.