"Kuka te olette?" kysyi hän ystävältämme ja hänen kasvoissaan kuvastui suuri hämmästys, kun Jerupkow ilmasi nimensä.
"Oi taivas!" huudahti hän, "mitenkä olette joutunut tähän kauheaan paikkaan?"
Herra Jerupkowilla oli kylliksi taitoa muutamilla sanoilla selvittää tsaarille asemansa.
"Me puhumme vastedes enemmän tästä", vastasi Aleksanteri, "nyt pyydän teitä minulle jatkamaan arvokkaita tiedonantojanne tämän vankilan tilasta."
"Minä olen tosin ollut täällä vasta muutamia päiviä", kuului Jerupkowin vastaus, "mutta siitä huolimatta voin Teidän Majesteetillenne antaa toivotut tiedot."
Sen hän tekikin ja vieläpä niin kaunopuheliaalla tavalla, että ihmisystävällinen Aleksanteri kauhistui. Vielä toisen kerran tahtoi päällikkö tehdä vastaväitteitä, mutta keisari huusi hänelle mahtavasti: "Teidän tulee vaieta!" — Sen perästä kääntyi hän vielä kerran vankien puoleen, kehoittaen heitä puhumaan täyttä totuutta, hän suojelisi heitä kyllä päällikön ja hänen väkensä kostolta.
Nyt hän sai kuulla täyden vahvistuksen kaikelle, mitä Jerupkow oli sanonut, vieläpä enemmänkin, ja tuli nyt ilmi joukko kauheita julmuuksia, joita vankiraukkoja vastaan oli harjoitettu.
Kun päällikkö näki, että hän oli todistettu syylliseksi, heittäytyi hän polvilLeen keisarin eteen ja pyysi armoa.
Aleksanteri ei ottanut tätä korviinsakaan, vaan teki hänelle kysymyksen:
"Mitenkä uskalsitte antaa vangita herra Jerupkowin? Puhukaa täysi totuus, muuten se rangaistus, jonka olette ansainnut, tulee olemaan vielä ankarampi!"