"Tuntuuko ääneni teistä niin vieraalta, isä, ettette minua enää tunnekkaan?"
"Tuli ja leimaus, tuntuupa vähän tuttavalta, mutta tällä hetkellä en voi sitä mieleeni johdattaa. Jos ette valoa pelkää, niin seuratkaa minua asuntooni, siellä voin heti sanoa kenen seurassa olen."
Vieras noudatti hänen pyyntöänsä, mutta ei tahtonut jaksaakaan kulkea yhtä nopeasti, koska häntä näkyi vaivaavan suuri väsymys. Ilia hiljensi sen vuoksi vauhtiaan eikä hätäillyt ennenkuin hän vihdoin oli vieraan kanssa kirkkaasti valaistussa asuinhuoneessaan.
Hetken aikaa katsoa tuijotti hän ryysyihin käärittyä haamua, joka tuskin jaksoi pysyä jaloillaan, sitte huudahti hän lyöden yhteen kämmenensä: "Olenko minä sokea, tai oletko sinä nuori ystäväni Iivana?"
"Iivana raukkasi", vastasi haamu päätään nyykäyttäen ja lisäsi murretulla äänellä: "hän on nyt toisen kerran heittänyt orjan kahleet päältään, on päässyt pakenemaan julmien vartijoittensa käsistä, hän on myrskyjen ja jäitten läpi kierrellyt tänne eikä ole ennen rauhoittunut, kuin hän on saapunut tähän kaupunkiin, jossa hänen isällinen ystävänsä elää, hänen ystävänsä ", toisti hän äänenpainolla, "sillä toista hänellä ei enää ole jälellä maailmassa, sitte kun hänen vanha isänsä on kuollut, ja kun se jalo mies, joka niin hellästi on pitänyt huolen maa-orja raukasta, on vankeuteen heitetty. Jos isä Ilia minut sysää luotaan, niin olen ijäksi kurjuuden ja turmion oma."
Näitä sanoja lausuessa murtui uupunut nuorukainen maahan, ukko kumartui säikahtyneeuä hänen ylitsensä ja huusi:
"Iivana — sydänkäpyni — tule luokseni! Tuli ja leimaus, voithan ajatella, etten hylkää rakasta nuorta ystävääni. Pyhä Jumala, poika raukka on tainnoksissa. Pekka! Mikko!" huusi hän ovesta, "kiireesti tänne… tuokaa ätikkää!" Ja palaten tunnotonna makaavan Iivanan luo jatkoi hän: "Niin, niin, kuka olisi voinut aavistaa tuollaista odottamatonta, hän kun vasta muutamia kuukausia sitte minulle kirjoitti, että hän oli ulkomailla ja että hänen kävi hyvin!"
Molemmat avuksi kutsutut palvelijat kiiruhtivat sinne ja onnistui sekä heidän että Ilian ponnistuksille saada uupunut nuorukainen eloon virkoamaan. Hän tahtoi uudelleen alkaa rukouksilla, mutta vanhus sulki häneltä suun sanoen:
"Kyllä sinä vielä ennätät minulle kaikki selittää, nyt ei ole siihen aikaa. Olethan kylmä kuin jääkurikka, Iivana parkani! Hoi tänne, pojat", kaski hän palvelijoita, "hankkikaa tänne lämpimiä vaatteita — te näette kyllä ystäväni ruumiin ko'on, menkää lähimmäiseen puotiin ja ostakaa siisti puku, tässä on rahaa, ja sitte sanokaa sisarelleni Marfalle, että hän kiireimmiten lämmittää viiniä ja valmistaa kelpo illallisen. Joutukaa pojat!"
Palvelijat kiiruhtivat asioille; sillä aikaa voimakas vanhus auttoi uupunutta Iivanaa ylös, tarttui hänen käteensä ja talutti nojatuolille, joka seisoi lähellä lämmintä uunia.