"Ohoi, poikaseni, mitä sinulla on mielessäsi?" huudahti herra, joka nyt oli parhaalla tuulellaan. "Onko sinulla jotakin sydämmelläsi? Kerro vaan."
"On kyllä", kuului Iivanan vastaus, "olen näet tänään menettänyt vetoni herra Gladkoille siitä, että keisarillisella vaunulla olisi tänään venäläinen valjakko; tällä kertaa kumminkin suosittiin enemmän englantilaista."
Ruhtinas naurahti. "Vai niin, ja tietysti minun nyt täytyy olla syntipukkina ja suorittaa velkasi?"
Iivana räpytteli silmiään ja pani kätensä veitikkamaisesti ristiin.
"Noh", jatkoi Shestokow, "kuvauksesi juhlakulkueesta ansaitsevat kyllä että avaan kultakukkaroni. Paljonko tuo sinun pikku asiasi tekee."
"Ainoastaan 150 ruplaa."
" Ainoastaan? Totisesti, poikaseni, on sinulla taipumusta tulla oikein jalomieliseksi pohataksi. Noh, otapas vastaan", lisäsi ruhtinas nauraen ja viskasi rahakukkaronsa pojalle, "siinä on tosin joku kultahepo enemmänkin, mutta sen saat pitää itselläsi —"
"Ratsastaakseni niillä tänä iltana juhlakulkueen perästä" — täydensi Iivana ja suuteli hyväntahtoisen antajan kättä.
"Aika velikulta, niinkuin äsken sanoin", huudahti ruhtinas nuorukaisten poistuttua.
"Kaikesta hän saa kiittää teidän armonne hyvää sydäntä", jatkoi tuo viekas Markowna alamaisella käden liikkeellä, sillä hän oli sangen tyytyväinen tavata korkeaa herraa näin hyvällä tuulella.