Juutalaisille ominaista on, että hermostuneet, intohimoiset, kiihkeät miehet määrättyyn ikään tultuaan muuttuvat rauhallisiksi, arvokkaiksi, herttaisiksi vanhuksiksi. Muudan tällainen miellyttävä vanhus tuli tuon tuostakin luokseni selittelemään käyttäen saksankieltä. Heillä kuului olevan erittäin hyvä-ääninen kanttori, mutta sillä sattui olemaan kaula kipeä. Muuten tulin ajatelleeksi, kuinka pieni tämä maailma on: Tämä hyvä-ääninen kanttori oli meidän jonotustoverimme Vologdasta ja Jekaterinburgista, ja oli matkustanut samassa seurassa meidän kanssamme Pietarista Irkutskiin.
Seuraavana sunnuntaina menin Tchitan pääkirkkoon, soboriin. Se on kaunis puhdastyylinen kirkko, ruotsalaisen arkkitehti Rosenin piirustusten mukaan rakennettu, sijaitseva keskellä suurta, osittain puuistutuksilla varustettua toria. Kirkossa messuttiin tavalliseen tapaan. Kirkon eteisessä oli ruumisarkku, kansi auki ja siinä oli nuoren naisen ruumis, valkeisiin puettu, kukilla koristettu. Omaiset seisoivat ympärillä palavat kynttilät käsissä. Kuului olevan yleinen tapa täällä.
Saman torin yläreunassa on kaksi kirkko-taloa, toinen on piispan kirkko, ja sen sivurakennuksiin sijoitettuina piispan asunto ja virastot. Toinen oli lähetyskirkko lähetyskouluineen ja oppilaiden ja opettajain asuntoineen. Kävin edellisessä. Vastapäätä alttaria oli lehteri ja siellä pappi johti sekakuoroa. Laulu minusta tuntui hyvältä ja tavallista taidokkaammalta. Kirkossa kiinnittyi huomioni erääseen sotamieheen, joka oli sodassa hengittänyt myrkyllistä kaasua. Polvillaan lattialla koetti hän toimittaa hartauttaan, mutta paha yskä sen aina keskeytti. Sodan kauhut ne tuntuivat näin kaukana.
Kävin vielä katolilaisessa kirkossa. Siellä toimitettiin jumalanpalvelus osittain latinaksi, osittain puolankielellä. Seurakunta veisasi hymniä, jossa jokainen säe päättyi -enko-tavuihin. Luulin seurakuntalaisissa huomanneeni selviä puolalaisia tyyppejä. Mielihyvä, tyytyväisyys ja rauha kuvastuivat heidän kasvoissaan.
Minulla oli tapana aamukävelyllä käydä kauppatorilla eli basaarissa, niinkuin siellä sanotaan. Tori oli suuri aukea, jossa oli joukko osittain rivissä, osittain hajallaan olevia pieniä rakennuksia. Enimmät ovat yhdeltä puolen avonaisia, katolla, taka- ja sivuseinillä varustettuja. Näissä kojuissa on monenlaista tavaraa myötävänä. Sen lisäksi on tavaraa pitkillä pöydillä ja kuormissa. Torin yläreunassa on rivi jauhokauppoja. Toisella sivulla on vaatteita, vanhoja ja uusia, ja niiden vieressä säännöttömässä sekasotkussa kaikenlaatuista romua.
Tavallisesti oli torin yläosassa pitkät rivit burjaattivaljakoita. Isot härkäparit olivat tuoneet kaupunkiin heinää, halkoja, lihaa. Suuret härät siinä odottelivat kotiinpääsyä. Alempana olivat kalapöydät. Kävin säännöllisesti niitä katselemassa. Monesti annoin jonkun myöjän selitellä, mitä kaikkia kaloja siinä oli, ja mielellään he sen tekivätkin, vaikka jo edeltäpäin sanoin, etten aikonut mitään ostaa. Siinä oli monenlaista kalaa, paitsi meillä tunnettuja haukea, ahventa, särkeä ja matikkaa oli erityisiä siperialaisia jokikaloja. Mainitsen mitä satuin näkemään: sampi ja sterletti, ketá, lohen sukuinen kala, pidetään paraimpana lohikalana, njelmá (Salmo nelma) hyvin suuri, arvokas kala, noin 1 1/2 metrin pituisia; sosan (Cyprinus carpion muunnos) leveä suurisuomuinen; ómul (Salmo autumnalis, toisien mukaan Coregonus omul) Siperian paraimpia kaloja, keskikokoinen noin 30-50 cm; harjus (venäjäksi myös harjus, Salmo Thymallus); taimén — taimen; linók — suutari (Cyprinus tinca); karas — ruutana; tshebak (Cyprinus barbus); krasnoperka (Cyprinus erytrophthalmus); maksun suuri kala, josta käytetyin myös nimitystä amúr. Näiden lisäksi merikaloja Vodivostokista: navaga (Gadus callarias) ja kambola — kampela. Irkutskissa olin syönyt ilets (mon. iltsi) nimistä kalaa. Se on pieni, erittäin maukas, muistuttaa meidän mujetta. Ketaan ja omulin määhnää syödään, se on punasta, suurijyväistä, erinomaista herkkua. Minä puolestani asetan omulin määhnän täysin kaviaarin rinnalle. Muutamia vuosia sitten se maksoi Tchitassa vaan muutamia kopekkoja naula, mutta sitten huomasivat moskovalaiset sen olevan ensimäisiä herkkuja, ja jo ennen sotaa sen hinta nousi kahteen ruplaan naulalta.
Kerran torilla kävellessäni kiinnitti huomiotani eräs komea kala. Kysyin myöjältä mikä se oli. Hän sanoi "jorsh" — kiiski. Se minusta tuntui aivan mahdottomalta, myöjä, joka oli burjaatti, ei osannut paljon paremmin venäjää kuin minäkään, epäilin sen vuoksi hänen ilmoitustaan. Samanlaisen kalan näin vähän tuonnempana kiinalaisella myöjällä. Hän sanoi myös, että se oli "jorsh" ja samaa vakuutti muudan venäläinen nainen, joka siinä osteli kaloja. Kotiin tultuani kerroin siitä emännälleni. Hän hyväntahtoisesti meni heti torille ja osti sellaisen kalan. Se oli 40 cm pitkä ja emäntäni vakuutti sen olevan jorshin — kiiskin. Muutamia päiviä myöhemmin sain museossa venäläisen laajan zoologian käsiini. Siinä sanottiin kiiskin muutamissa Siperian joissa todella tulevan niin suureksi. Kiiski se oli siis ja oikein jättiläiskiiski, Harbinista se oli tuotu ja mainion sopan siitä meidän emäntä keitti, sen voin vakuuttaa.
Omituista on, että venäläiset, jotka niin suuresti rakastavat kalaa ja paastonkin vuoksi sitä niin paljon käyttävät, eivät osaa kalaa suolata. Kalat säilytetään talvella jäätyneinä ja semmoisena niitä kuljetetaan pitkät matkat. Luonnollisesti ne lopulta vanhenevat ja minä puolestani aralla kunnioituksella katselin kalaruokia keväällä.
Tehtyäni kierroksen kalakauppiaiden pöytien luona, katsastelin lintukauppiaiden kojuja. Siinä oli teiriä, metsoja, peltopyitä, fasaaneja, sekä kanoja, hanhia ja kalkkunoita. Kevätpuoleen ammutaan täällä paljon sorsia. Eräs nuori metsästäjä kertoi niitä olevan 24 laatua. Syksyllä kuuluu täällä saavan torilta ostaa trappia, otis-lintua, jota Xenophon kymmenen tuhannen miehensä kanssa palatessaan Vähän-Aasian aroilla pyydysteli, niinkuin hän Anabasis kirjassaan kertoo. Täällä muuten pidetään kesyä siipikarjaa paljon ja joka laatua. Minäkin olin tilaisuudessa syömään lintupaistia useampana päivänä viikossa ja enimmäkseen hyvin valmistettuna.
Lintukauppiaiden rivistä menin kasviskauppiaiden luo ja aina siellä oli jotain mielenkiintoista. Siinä oli ensinnäkin monenlaisia jauhoja, ryynejä, herneitä, papuja y.m. Papujen joukossa oli monenlaisia meille kokonaan outoja jaappanilaisia kirjavia ja kiinalaisia hyvin pieniä papuja.