Useimmilla oli myötävänä jotain ruskeata jauhoa, joka enimmin muistutti kahvijauhoa. Useampia päiviä sitä ihmeteltyäni, kysyin mitä se on. "Tsherjoomuka", vastattiin. — "Tuomenmarjaa." — Näppärä emäntäni, kun häneltä vaadin selitystä, kaappasi kaapistaan tuusan, jossa oli samanlaista jauhoa. Siperialaiset kuivaavat tuomenmarjoja ja jauhavat ne sitten luineen päivineen. Tätä jauhoa käytetään piiraan täytteenä. Ei se minusta erinomaista ollut, mutta paremman puutteessa…
Samoilla kauppiailla oli violettia hienoa ryyniä. Kun kysyin, mitä se oli, vastattiin: "mak" — unikkoa. Emäntäni selitti, että sitäkin käytettiin piiraan täytteenä, ja pyöräyttikin kohta sellaisia piiraita. Mutta eivät ne minua enemmän ihastuttaneet kuin tuomenmarjajauhot.
Siperia on köyhää hedelmistä. Mutta jos siperialaiselle siitä puhut, sanoo hän: "mutta kasvaahan täällä brusniikkaa" — puoloja. Ja hyväthän ne puolat ovat. Sitten oli torilla jäätyneitä keltaisia pieniä marjoja. Niitä oli suuret saavit. Myyjät sanoivat niiden olevan nimeltä "oblepiiha". Mutta en tavannut ketään, joka olisi tiennyt niiden tieteellistä nimeä. Ne olivat erittäin maukkaita monella tavalla käytettyinä: semmoisinaan vähän jäätyneinä, hillona ja kiisselinä. Viimein museon tirehtööri Kusnetshoff tiesi sanoa, että se on Hippophae rhamnoides. Siis tyrni, jota kasvaa meillä Itämeren ja Pohjanmeren rannoilla. Mutta ei sen marjoja meillä käytetä. Ne kumminkin ovat oikein hienonmakuisia. Myöhemmin olen saanut professori Regeliltä kuulla, että tämä omituinen pensas kasvaa suolameren rannoilla ja tuntureilla, Siperian, Uraalin ja Kaukasian vuoristoissa. — Kotiin lähtiessäni halusin ostaa vähän oblepiihahilloa tuomisiksi, mutta sekä Tchitan että Irkutskin herkkukauppiaat hymyilivät minulle pilkallisesti ja tarjosivat Tashkentista ja Singaporesta tuotuja herkkuja. Kotoiset herkut ovat liian prostoita siellä niinkuin meilläkin.
Vielä oli myötävänä jäätyneitä "golubnika" eli "kurbid" nimisiä marjoja — juolukoita.
Lisäksi oli kaikenlaisia vihanneksia, kaalia, sipulia (suuremmoisina helminauhoina), kurkkuja kiinalaisilla kauppiailla suuret tynnörilliset. Keväällä alkoi näkyä hyvin suuria kiinalaisia retiisejä.
Kiinalaisilla kauppiailla sekä torilla että kaupustelijoilla pitkin katuja oli jäätyneitä mandariineja. Syötäviä ne ovat, vaikka hienoin aroomi on jo mennyt. Heillä oli myös tummanpunaisia tai melkein mustia hedelmiä. Ne olivat jäätyneitä päärynöitä. Samoilla kaupustelijoilla oli vielä monenlaisia kiinalaisia makeisia, niissä oli kaikissa paljon mantelia tai jotain pähkinälaatua.
Vielä myötiin täällä erästä kiinalaista hedelmää, jonka venäläinen nimi oli rjäsan. Siitä valmistettu hillo on oikein maukasta ja siinä on moniosainen mantelimainen luu.
Usein vilkaisin myöskin leikkikalukojuihin. Siinä oli nukkia, jäniksiä, hevosia ja tietysti kukkoja ja paljon muuta, savesta, puusta ja paperimassasta. Olisin tuonut niitä jonkun mukanani, jolleivät ne olisi olleet niin suuria, sillä ne olivat suurenmoisen kömpelötekoisia. Samoissa kaupoissa oli kuvikkaita nenäliinoja, "tauluja", nekin karkean kömpelöitä.
Venäjällä helposti tutustutaan. Minullakin alkoi olla joitakuita tuttuja Tchitan torilla, joku kalakauppias, joku kiinalainen, jotka ystävällisesti katsoivat minuun sivukulkiessani.
Tchitassa sanottiin olevan 70,000 asukasta ilman sotaväkeä. Sen perustivat kasakat 16-sataluvulla. Enin osa asukkaista on venäläisiä, sen jälkeen on kiinalaisia, ehkä noin 20,000. Lisäksi monia muita kansallisuuksia: jaapanilaisia, korealaisia, tataareja, juutalaisia noin tuhat, paljon lättiläisiä, balttilaisia ja sitten vielä kaikkia mahdollisia maailman kansallisuuksia. Sotamiesten joukossa kuului olevan useita saksaa puhuvia. Ne olivat Samaran seuduilta kolonisteja, jotka sopivimmin suorittivat täällä asevelvollisuuttaan. Suomalaisia vaan en onnistunut löytämään ainoatakaan. Syrjäisellä kadulla satuin kerran näkemään suutarin kilven, jossa venäläisillä kirjaimilla oli Gjupjanen, päättelin sen olevan Hyppönen, ja kerran menin Hyppöstä tavottelemaan. Pikku mökistä tulla tupsahti vastaani kiinalaisia suutareja tulvimalla. Ne ympäröivät minut ja puhuivat kiinankieltä. Minä osoitin kilpeä ja sanoin "gdee Gjupjanen". Mökistä haettiin yhä uusia kiinalaisia ja kaikki he puhuivat ja ihmettelivät minua. Ja kun menin pois, seurasivat he minua kaikki portille saakka ja jäivät siihen papattamaan.