"Mitä sinä siitä sait?"
"Viisi päivää arestia, mutta mitä on viisi päivää arestia yhtä sikaa vastaan."
Välistä kuului kokonainen hevonen kadonneen leiriin.
Verhneudinskin kaupungissa puheli kadulla kerran sotavanki, tohtori K. ja kauppias B. keskenään, he kertoivat molemmat siitä minulle. Siihen tulee muudan sotavanki, hieroo tyytyväisenä käsiään ja kysyy:
"Eivätkö herrat tahdo ostaa makkaraa? Minähän olen makkaramaakari. Minä olen onnistunut saamaan hyvää lihaa. Minä voin valmistaa erilaisia makkaroita."
"Varmaankin se on koiranlihasta", kuiskasi K. kauppiaalle.
Ja aivan oikein, koirat alkoivat kaupungista kadota. Jonkun ajan perästä ei ollut koko kaupungissa monta koiraa jälellä. Kerran näki H. erään miehen tunnustelevan komendantin koiraa.
"Mitä te siitä koettelette?"
"Se on yhä vieläkin liian laiha!"
Antipihan vankileirin läheisyydessä oli kiinalaisella pieni mökki ja perunamaa. Sotavangit kävivät silloin tällöin kiinalaisen perunamaata vähän verottamassa. Kiinalainen siitä suuttui. Asettui yöksi vahtiin ja kun taas tuli kaksi miestä perunamaata kaivamaan, ampui hän heistä toisen kuoliaaksi. Toinen, nimeltä Walter, pääsi pakenemaan. Aamulla Walter kutsui kaikki toverinsa koolle ja kertoi mitä yöllä oli tapahtunut. Suuri suuttumus valtasi sotavangit. Eihän ole oikein käydä perunoita näpistelemässä, mutta ei sellaisen vuoksi saa kuitenkaan ihmistä tappaa. Vangit hyökkäsivät äkkiä ulos leiristään, hajoittivat maan tasalle kiinalaisen mökin, niin ettei sanan kirjaimellisessa merkityksessä jäänyt kiveä kiven päälle eikä hirttä hirren. Ja sitten he palasivat kaikki paikoilleen.