Eräässä vankilassa oli kaksikymmentäneljä upseeria samassa pienessä huoneessa. Makuulaveria oli kaksi riviä päällekkäin, vuoteella täytyi virua, tuskin mahtui istumaan. Käytävän kummassakin päässä oli tynnöri kaikkia tarpeita varten. Lattialla mahtui vaan viisi miestä kerrallaan seisomaan. He vuorottelivat, sillä ainaisen virumisen välillä oli seisominen suuri virkistys.
Osoitteeksi kuinka tuskallisiksi syöpäläiset saattoivat käydä mainittakoon seuraava tapaus, jonka kuulin kahdelta silminnäkijältä, jotka toisistaan tietämättä sen minulle kertoivat. On rautatieasema aivan Baikaljärven rannalla. Sotavankeja kuljettava juna tuli sinne kerran joulukuussa. Pakkasta oli 40 astetta, mutta Baikal oli vielä auki. Muutamat syöpäläisiin kyllästyneet pistäytyivät uimassa toivoen siten pääsevänsä niistä vapaiksi. — "Mitä kansallisuutta sellaiset miehet ovat", kysyin. — "Tyrolilaisia. Eivät mitkään muut sitä olisi kestäneet."
Kerran tuli taaskin vankijuna pienelle Olovjannajan asemalle. Ystäväni Midja on asemalla tarjoomassa pieniä palveluksiaan. Junassa on paljon sairaita. Avonaisessa täpötäydessä tavaravaunussa seisoo kolkon näköinen mies. Midja kysyy: "voinko auttaa teitä jollakin?".
"En minä tarvitse mitään apua", vastaa hän tylysti.
"Älkää olko turhan ylpeä. Minä mielelläni tahtoisin palvella teitä jos voisin."
"Katsokaa", sanoo hän, "tuossa viruu pilkkukuumetta sairastava mies lattialla. Minä vaan odotan, että hän kuolisi ja että hänet potkittaisiin pois vaunusta. Sitten minä saisin käydä siihen virumaan. Minä en enää jaksa seista."
Tohtori B:n luo tuodaan sotavanki, jolla on 40° kuumetta. Mies valittelee, mutta vartija sanoo: yyh, kestä vaan, sinun täytyy kärsiä. B. sanoo, että hänet on vietävä vuoteeseen, häntä on hoidettava hyvin. Kun vartija vielä epäröi, sanoo B.: "katso, tuossa on ohjesääntöjen neljäs pykälä. Siinä seisoo: isänmaan puolustajaa on aina kohdeltava hyvin ja inhimillisesti."
Paljon sotavankeja kuoli vieraaseen kaukaiseen maahan. Etenkin pilkkukuume tuhosi heitä yhteen aikaan hyvin paljon.
Taas tulee sotavankeja kuljettava juna pienelle Olovjannajan asemalle. Tohtori L. rouvineen on asemalla. Hän menee vaunusta vaunuun ja kyselee: "Onko täällä ketään lääkäriä? Minä olen itse lääkäri." Pian sellainen löytyikin.
"Juna seisoo tässä 15 minuuttia, tulkaa meille kahvia juomaan." Mutta eihän se kahvi niin pian ollut valmista, juna ehti lähteä, vaikka oli kiirettä pidetty ja sotavanki-lääkäri jäi asemasillalle. Silloin meni L. asemasantarmi-päällikön luo ja selitti, että syy oli kokonaan hänen ja kysyi neuvoa mitä nyt oli tehtävä.